..on omistettu kahdelle idolilleni, jotka ovat myös elämäni tärkeimmät miespuoliset henkilöt. Aika moni varmaan tässä kohtaa tajuaa, että toinen on tietenkin oma isäni, ja toinen taas äidin isä.
Iskän sylissä ehkä vuonna 1992?
Tätä päivitystä tehdessä tajuaa, miten vaikea on kirjottaa ihmisistä joista on vain hyvää sanottavaa ja joiden omalaatuisuuden voi tuntea vaan henkilökohtasesti sydämessään. Varsinkin kun en mä mikää kirjottaja oo.
Molemmat heistä ovat aina kuuluneet elämääni, ovat aina ajatelleet parastani ja ovat olleet suurena tukena omalla tavallaan.
Mua on usein sanottu iskän kaltaiseksi ja näköiseksi, joka pelottaa. Tuntuu että mun pitäis täyttää tietyt odotukset sen takia, vaikka isän puolen suku varmaankin ajattelee että oon jo menetetty tapaus. Kuitenkin toivon että pääsen saavuttamaan yhtä paljon kuin iskä ja olemaan yhtä hyvä ihminen.
Pahin pelkoni on etten tee isääni ylpeäksi. Isoisän kohdalla se on jo myöhäistä. Isoisä ei koskaan ehtinyt nähdä kun mä pääsen loistamaan, kun mä pääsen vihdoin olemaan oma itseni ja onnellinen. Tiedän kuitenkin että isoisä rakasti mua ja rakastaisi edelleen. Isoisäni menehtyi keuhkosyöpään pitkän taistelun jälkeen.
Kiitän molempia rakkaudesta, tuesta ja luottamuksesta, vaikka mä olen monta virhettä tehnytkin.
Ensimmäinen voittoni raveissa tulee olemaan osoitettu isoisälleni.
RIP Mikko Laaksonen
Hieno postaus.
VastaaPoista