Kun en pystynyt nuorena ratsastamaan huonojen mahdollisuuksien ja rahan puutteen takia, imin itseeni mahdollisimman paljon teoriatietoa. Enkä niinkään ratsastusteoriaa, vain hevosten hoidosta, anatomiasta, ruokinnasta yms. Mitään ei helposti jäänyt nuorempana päähän, mutta kun olin Hingunniemessä, asiat tuntuivat jäävän muistiin kerrasta. Olen myös ollut seitsemällä eri tallilla töissä ja erilaisia hoitotapoja on tullut kokeiltua. Ja nyt puhun oikeastaan vain jalkojen ja lihaksiston hoidosta.
Oikeanlainen liikunta ja ravintohan on terveen hevosen elinehto. Hevosia on erilaisia, niin roduiltaan, käyttötarkoitukseltaan, iältään, mutta myös mm. elimistö voi olla omanlaisensa. Jollakin hevosella on nopea aineenvaihdunta, toisella herkkä vatsa yms. Liikunnasta ja ravinnosta on niin paljon juttua ja kerrottavaa, etten tule varmaan koskaan kirjoittamaan näistä asioista sen syvällisemmin. Todennäköisesti ht.netin tietäjät myös lyttäisivät juttuni lyttyyn. :D Jalkojen hoito on kuitenkin asia josta voisin lähteä teille kertomaan. Kirjoitan nyt siis vain oman kokemuksen ja tietojeni kautta, enkä lähde sanomaan että tapani on ainoa oikea. Tämän olen kuitenkin huomannut hyväksi omien hevosieni kohdalla. Kirjoitan kyllä myös vähän muustakin kuin jaloista, älkää takertuko tähän.
Kun lähden miettimään hoitomuotoja hevoselle, mietin että
miksi teen niin ja onko siitä oikeanlaista hyötyä. Tarpeen vaatiessa kysyn eläinlääkäriltä. Turhaan ei kannata mitään tehdä, mutta ennaltaehkäisyä kannattaa miettiä. Jos hevosesi tekee käyntiretkiä 2-3 viikossa, tarvitseeko se välttämättä jalkojen kylmäystä (paitsi toipilaat ja ehkä seniorit)? Sen sijaan terveenkin hevosen jalkoja kannattaa ennaltaehkäisyllä hoitaa, jos hevonen hyppii usein, tekee laukkamaastoja, pitkiä koulutreenejä.. En sekoita tähän nyt erilaisia jalkaongelmia (jänne- ja hankkarivammat, yms), koska minulla ei ole näistä kokemusta.
Vaikka mäkin siis hoidan kolmen hevosen jalkoja ja kroppaa, hoito ei ole kaikilla samanlaista, vaan hevosen mukaan.
Bambe
Bambe on jo 16 vuotias, joten en enää lähde sillä hurjastelemaan. Kun saadaan kunto kohdilleen, voidaan kyllä tehdä kunnolla, koska ikä ei näy. Mutta jalat tietävät tehneensä jo paljon ja Bambe on nuorempana hypännyt isojakin. Enkä ehdoin tahdoin tahdo rikkoa jo vanhempaa hevosta. Ollaan siis lähdetty pikku hiljaa parantamaan kuntoa ja joustavuutta, Bambe on kovin tahmea ja jännittäjä. Jos tarhakaveri Salli lähtee piiloon talliin, Bambe jää steppailemaan ja menee tovi että se rentoutuu uudestaan. Siksi lihaksisto on ajoittain kireänä, eikä askel taivu. Tämä on huomioitu hoidossa, levitetään liikunnan jälkeen lavoille ja selkään arnikaa sekä käytetään botin selänlämmitintä.
Bambella turvottelee myös etupolvet ja takaset, varsinkin seisomisen jälkeen. Jokaisen ratsastuksen jälkeen laitan kylmäsavea tai kylmäyspatjat. Yöksi lämpöpatjat ja pintelit. Tarkoituksena on hankkia botin polvisuojat, jotta saataisiin lämpövaikutus myös etupolviin.
Elmo
Elmo liikkuu kaikista säännöllisimmin ja monipuolisimmin, joka on varmaan se seikka että ruuna on hyvässä kunnossa. Hierojamme mukaan lavat olivat viimeksi vähän jäykät, mutta muuten kaikki ok. Lapoja ollaan avattu arnikalla ja venyttelemällä. Myös Elmo saa osansa botista ja selkäänsä arnikaa.
Vaurion mukaan (ja olen itsekkin huomannut) Elmon takapolvet on vähän löysät ja näihin ostin juuri Greenesin kevyttä bliisteriä.
Jokaisen liikutuksen (no en kevyen kouluhumputtelun..) jälkeen laitan kylmäyspatjat tai kylmäsavea kaikkiin jalkoihin. Esteiden ja maaston jälkeen myös kintereisiin ja etupolviin, nämä ovat nivelet jotka usein unohdetaan hoitaa! Elmolla on myös viikossa vapaapäivä, jolloin venytellään ihan kolmen minuutin venytyksiä.
Kisse
Kisse saa koko ajan lisää massaa ja liikkuu yhä paremmin, notkeus on aivan erilaista kuin vielä muutama kuukausi sitten. Jalat ei turvottele eikä ole ongelmia joustavuudessa. Kissellä on kuitenkin sään alueella kissing spine, sekä takasissa kinnerpatti. Nämä vaativat omaa hoitoaan. Selkäänsä tamma ei myöskään käytä niin hyvin kuin toivoisin.
Sään aluetta kylmätään linimentillä. En usko linimentteihin, mutta en ole keksinyt parempaakaan ainetta. Ehkä voisi kokeilla sitoa kylmäyspatjoja loimivyöllä? Loppu osa selästä saa arnikaa ja bottia. Sekä porkkanavenytyksiä, Kisse on ihan haka näissä!
Jalkoihin kylmäyspatjat tai kylmäsavea, erityisesti kintereet! Kintereihin laitan yöksi botin kinnersuojat ja yleensä käärin lämpöpatjat tai tallisuojat ainakin takasiin.
Elmolla on oma venyttelypäivä, mutta muitakin hevosia pyrin venyttelemään aina kun kerkeää. Erityisesti jos hevonen on jotenkin tuntunut jäykältä ratsastaessa. Venytellähän voi vähän joka päivä ja edes muutaman venytyksen verran, jos ei kerkeä enempää. Kävely on myös erittäin hyvää ennaltaehkäisyä moneen asiaan.
Miten te hoitelette jalkoja/hepan kroppaa? (: