Elämäni eläimet

LUUKKU 9

Otsikko siis on luukku 9 aihe, miinustan siit vaan Haksun koska herra tuli jo aikasemmin päivityksessä ilmi.

Ehdottomasti rakkain oli ja on edelleen, Jesperi mustan värinen partacollie uros.
Kinusin pitkään koiraa ja 9-vuotis lahjana mut yllätettiin koiralla. Mentiin Turun löytöeläinkotiin ja sieltä yhdessä perheen kanssa valkattiin koira. Siel oli paljo räksyttäviä dobermanneja joista taisin heti olla "tollane!" mut onneks fiksu äiti valitsi meille sen raukan pienen pörrökasan nurkasta.
Eläinlääkäri oli arvioinut koiran syntyneen n. 1995, eli oli n. 5 vuotta kun tuli meille.
Koira oli peruskiltti, osasi istua ja oli ehkä maailman ihanin koira. Miinuksena oli koiran vetäminen hihnassa ja autojen edessä pomppiminen ja haukkuminen, eikä me amatöörit näitä osattu ikinä kitkeä pois.

En muista tarkkaan mikä vuosi muutettiin Aurasta Pöytyälle, mutta Aurassa Jesperi oli pitkässä liinassa, tiette varmaan sellasen hihnan missä liina pääsee kulkemaan. Myöhemmin sitten haukkulle rakennettiin samaan kohtaan aitaus niin että se sai olla vapaana ja pääsi pienestä aukosta kulkemaan puuvajaan pedille ja tuulelta suojaan. Sisällähän koira oli todella harvoin ja jos se joskus halusikin, niin viihtyi sisällä sen kaksi sekunttia.

Kun muutettiin isommalle tontille isompaan taloon, Jesperi sai olla vapaana 24/7. Pistettiin kiinni se vain jos pelattiin pallopelejä (koska Jesperi oli oiva varastamaan palloja) tai joku lähti/oli tulossa auton kanssa.
Jesperi ei ikinä karannut eikä vahingoittanut ketään. Harvemmin se edes lähti pitemmälle, ja vuosi vuodelta se viihtyi kokoajan lähempänä taloa ja enemmän sisällä. Vuosien saatossa myös turkki harmaantui todella paljon, koirasta tuli totaalisen kuuro ja ei se enää jaksanut kuin ennen.
Viime vuoden talvella tapahtui onnettomuus auton kanssa, kun Jesperi ei kuullut sitä ja jouduttiin soittamaan naapuri ampumaan koira. Edelleen oon nii mahottoman katkera siitä, että olin sanonut Jesperille että hyvästelen sen heti seuraavalla kotireissulla äidin luona koska ikinä ei tiedä mikä olisi viimeinen kohtaaminen, mutta en päässyt tätä tekemää. En myöskään päässyt silittämään Jesperiä viimeisen kerran, koska olin koulussa 450 kilsan päässä.

 Jesperi oli lopettamisen aikoihin n. 16 vuotias ja uskon että se eli hyvät 11 vuotta meidän kanssa. Sitä rakasti koko meidän perhe ja en tuu ikinä unohtaa miten paljon se anto luottamusta ja rakkautta mulle. 

Jesperi RIP ~1995 - 2011

Jonkun vuoden synttärilahjaksi pyysin iskältä gerbiilejä, ja niitä myyjä myikin meille kolme kappaletta "kun nämä olisi hyvä pitää kolmistaan". Näistä tuli Mana, Pönö ja Tönö. Mana oli näiden kahe muun äiti.

Ostettiin niille käsintehty mielettömän kallis terraario, juomapullo ja ruokakippo. 

Pönö oli harmaa, Tönö ja Mana tummanruskeita. Ja ne oli kaikki siis tyttöjä.

Pönöllä ja Tönöllä oli tapana nukkua äitinsä pääl..

Mana

Lopulta Pönö ja Tönö löytyi hieman vahingoittuneina terraariosta, eri päivinä tosin, luultavasti Mana rökitti niitä öisin koska mä en huomannu mitää eripuraa niide välil. Mana itse menehtyi jonkun ajan päästä vanhuuteen.

Mana RIP 29.12.2008

Tönö ja Pönö RIP kesä 2008

Meillä oli Haksun seurana valkoharmaa pukki, mutta jouduimme antamaan sen pois koska se pääsi jatkuvasti karsinastaan vapaaksi ja isoäiti (joka asu tollon meijän pihan toises rakennukses) pelkäs sitä. Ostin siis äidille samanvärisen kanin Pörrin ja sen seuraksi ostin jonkin ajan päästä kaveriltani hänen kasvattaman kanin jossa oli mukana leijonanharjasta.

Tästä kaverista tuli Pyry, mutta hetken päästä se vaihtui Pipsaksi, koska huomattiinkin että kyseessä oli naaras ja tuli vahinkopoikasia Pörrin kanssa.

Pörri

Kuitenkin siis Pipsa oli tosi kaunis ja kiltti tapaus, antoi aina nätisti hoitaa itseään ja tykkäs valjaissa hengailla pihalla. Aluksi asui sisällä Pörrin kanssa vierekkäisissä häkeissä, mutta pääsi paljon kävelemään vapaasti huoneessa. Siitä aiheutuikin mm kännykän johdon ja kitaran vahvistimen hihnan poikki syönti. :D

Kesäisin sai oleskella ulkona häkissä ja myöhemmin asui sitten enemmän sisällä kun ensin muutin silloisen tyttöystävän asuntoon ja siitä omaan kämppään, ulkohäkki oli mahdoton kerrostaoasunnossa mutta pyrin sitten ulkoiluttamaan ja pitämään huoneessa vapaana.

Ennen muuttoani teimme muutaman kerran poikasia Pipsan ja Pörrin kanssa. Kolme kappaletta Pörrin värisiä poikasia ekasta poikueesta myimme kaikki, tokasta poikueesta tulikin vähän värikkäämpi..

 Yläkuva vasemmalta oikealle; 

Möttönen, Veikka, Hartikainen, Konsta, Michelle sekä Michellen takana Harmo

Olisin tahtonut pitää Möttösen, mutta eräs nainen tahtoi välttämättä ostaa juuri sen. Niinpä näistä meni uusiin koteihin kaikki muut paitsi mustavalkea ja ruskea.

Ruskean, eli Konstan, annoin pikkusiskolleni ja tämä pitikin otuksesta hyvää huolta.

Mustavalkea eli Veikka, jäi mulle.

Veikka oli lähes yhtä kiltti ja utelias kuin Pipsakin, aavistuksen pienempi vain. Tämä ei tullut myöskään niin karvaiseksi kuin Pipsa, ainoastaan rokkitukka tuli.

Veikkahan oli uros ja mulla ei ollut varaa leikata sitä tai Pipsaa, joten hommasin sille oman häkin ja häkkitavarat. Pidin kyllä ajoittain niitä samaan aikaan vapaalla, tosin olin ihan käden ulottuvilla kaneista aina ja ei Veikka kyllä pahemmin edes osoittanut kiinnostusta ruveta pökkimää. 

Myöhemmin silloisen tyttöystäväni luona teimme vielä yhdet poikaset, johon tuli ruskea- ja mustalaikukkaat tytöt. Toinen näistä meni sille naiselle joka osti Hartikaisen ja Möttösen, toinen jäi meille koska tyttöystävä välttämättä halusi tämän. Hän myös nimesi kanin Sandyksi.

Pipsa ja Sandy asuivat tosi sopuisasti yhdessä 2,5 vuotta, mutta yhdessä vaiheessa ne rupesivat jatkuvasti vain tappelemaan ja pitämään outoa kurinamurinaa. Otin sitten Pipsan pois häkistä ja metsästin sille äkkiä uuden häkin. Taino iskä sen löysi, käytetyn lintuhäkin nimittäin.. Se kyllä toimi, että eipä tuo mitää.
Kanit jatkoivat kurinaa aina kun niitä lähestyi, Pipsa lopetti tämän äkkiä kun taas luotti minuun, mutta Sandy tekee sitä aika usein vieläkin. Ja on varovainen ja yrittää näykkiä.

Kun aloitin koulun ja muutin iskälle, jouduin jättämään kanit äitini luo ja siellä sitten tapahtui vähän ikäviä. En tiedä varmuutta mistä johtui, mutta kuukauden sisällä kanit hoikistuivat todella paljon, vaikka söivät edelleen hyvin. Äidiltä tuli sitten yhdessä vaiheessa viesti että Pipsa ja Pörri ovat menehtyneet. Jatkoa tuli, nimittäin seuraavaksi menivät Veikka ja Konsta. Sandy loi toivoa ja selviytyi vaikka laihuudesta päätellen kävi lähellä kuolemaa itsekkin. En ajatellut tuota sillon, mutta jälkeenpäin pohdimme että kanit saattoivat menehtyä uuteen heinään. Mitään muuta emme keksineet.

Sandy on tällä hetkellä mun eksän luona ja voi hyvin. Se saa huomiota ja kunnollista heinää, vaikka meni kuukausia ennen kuin se rupesi syömään heinää taas. Se kurisee ja pelkää ihmisen kosketusta, mutta se on mun selviytyjä, joka ansaitsee hyvän elämän.

Sandy 3v ja 7kk ilosena Jutan hiuksissa

Pörrin Veikkaus "Veikka" RIP 12.3.2009 - 12.9.2011

Pipsa RIP 25.7.2008 - 9.9.2011
Konsta RIP 12.3.2009 - 12.9.2011
Pörri Pikkarainen RIP 5.5.2008 - 9.9.2011