30. tammikuuta 2014

Jalkojen turvottelua ja käytöstä

Juuri kun Kisse rupesi olemaan hyväkin harrastehevonen, mentiin ryminällä alas ja kokoajan alaspäin..

Viimeksi kun kerroin kuulumisia, mainitsin Kissen naarmuista ja jalasta joka oli vähän turvoksissa. Nyt tämä jalka on täysin kuiva ja ok, mutta tänä aamuna vastakkainen takajalka (eli vasen), oli tukkina. Ja tähän verrattuna oikean jalan turvotus oli ihan mitätön, vaikka en mä tästäkään turvotuksesta vielä paniikkiin mene. Jalka ei ole kosketusarka, ei lämmin, kaviopulssi ei tunnu. Kisse kävelee ja juoksee vapaaehtoisesti ihan normaalisti. Käytiin talutuslenkillä maastossa ja lyhytkin lenkki laski turvotusta, yöksi laitoin tammalle bot-patjat. Aamulla mietitään että soitetaanko ell, kun on kuitenkin viikonloppu tulossa.

Ollaan siirrytty käytävältä karsinaan. Ensi alkuun Kisse oli kiukkuinen karsinassa, ei antanut ottaa kiinni, luimisteli ja tunki peppua ovelle. Päätin siis että tähän on turha puuttua, hoidan Kissen käytävällä ja karsina saa olla Kisselle oma rauhallinen paikka. Nyt Kisse on kuitenkin käytävällä ruvennut kuopimaan jo monien kuukausien ajan, olen eri tekniikoilla yrittänyt päästä tästä tavasta, mutta mikään ei tunnu auttavan. Nyt olen viikon verran hoitanut Kisseä karsinassa ja tyttö onkin yhtäkkiä siellä ihan eri hevonen. Ei kuovi, rauhallisesti seisoo ja katselee laidan yli muita tai syö jämäheiniä lattialta. Voin pistää tamman löysästi narulla oven vieressä olevaan kattotolppaan kiinni ja jättää oven auki, pelkäämättä että tyttö rymistelee sieltä käytävälle. Kisse ei enää uhkaile kun karsinaan yrittää mennä, paitsi joskus todella harvoin. Vielä pari kuukautta sitten se oli joka päiväistä.

Tässä muutamien kuukausien aikana on tapahtunut kaikennäköistä muutakin..
Tamma ei enää ryysää narussa, vaan kävelee tahtiini ja pysähtyy kun minäkin. Kisse ymmärtää juoksuttaessa ääniavut, joskus tosin omaa uppiniskaisuuttaan jättää kuuntelematta. Kisse oli meille tullessaan vissiin vieraskorea, koska antoi joka kerta hyvin kiinni tarhassa. Jossain välissä tamma rupesi sitten kääntämään peppuaan ja luimistelemaan tarhassa, mutta se loppui pian koska en antanut periksi - tiesin ettei Kisse potkaise. Ollaan taas palattu siihen että Kisse kävelee luokseni portille.

Mitäköhän vielä.. Autoon Kisse ei edelleenkään mene kunnolla, tuntuu että joka kerta tilanne on tammalle täysin uusi vaikka autoon oltaisiin samalla tavalla menty juuri eilen. Tosin nyt hokkiaikaan ei olla edes harjoiteltu, jatketaan harjoittelua taas kun lumet sulaa.
Myös puomit aiheuttaa ongelmia, esteitä ei olla edes nyt yritetty. Puomeja ylitettiin käynnissä talutellen yksi päivä. Alkuun muutaman yrittämän jälkeen tamma suostui epäilevästi menemään puomit muutaman kerran, mutta sitten kompastui yhteen puomiin ja lasku oli taas pohjalle. Ei suostunut enää, pysähtyi tai kiersi puomit. Oli pakko ottaa muutama puomi niin että liu'utin puomin etu- ja takajalkojen väliin. Näin tamman oli pakko kävellä puomit. Näitäkin pitäisi vain harjoitella enemmän, luoda Kisselle itseluottamusta, ettei se kosketus puomiin ole kuolemaksi.

Päästäisiin nyt vaan vihdoin näistä fyysisistä kolahduksista, kun Kisse on ruvennut toimimaan hyvin kaikin tavoin..

24. tammikuuta 2014

Hööksin kuvasto

Suurelle osalle tuli varmaan Hööksin kevät/kesä -kuvasto ja senpä innoittama ajattelin listata tähän uutuudet sekä vanhatkin tuotteet kuvastosta, mitkä kelpaisi minulle ja osan ehkäpä ostankin tämän vuoden aikana.

Vihreät kumibootsit normaaleihin vihreisiin este- ja koulutreeneihin. 9,50e
Sekä neonpreeniset/tekonahkaiset valkoiset bootsit edustukseen. 15,90e


Sadepäiville nappaiset crw:n kokochapsit, ruskeat. 114e
Todennäköisesti tyydyn crw:n mustiin chapseihin, jotka peittävät vain polveen asti.


Jotkut näistä hanskoista. Kunnollisia syys-/kevät hanskoja mulla  ei ole, kaikki ovat joko liian paksuja tai liian ohuita.
D. crw:n veden- ja tuulenpitävät ruskeat hanskat. 14,90e
E. crw:n fleecevuorelliset hanskat. 15,90e
J. crw:n joustavat synteettikäsineet. 20e


Olen pitkään nämä farkkuratsastushousut jo tahtonut!
crw:n chester miesten ratsastushousut. 84,90e


Kerrankin löytyi vihreitä siistejä huopia jotka eivät ole oksennuksenvihreitä. Yleishuopa tulee varmaan ostettua käytännöllisyyden vuoksi.
Gold Medalin satulahuopa. 38e


Ensi syksylle löytyi nätti ja ainakin kivan kuuloinen sadeloimi.
Horse Powerin sadeloimi verkkovuorella. 68e


Ajatuksena olisi ruveta harrastamaan Kissen kanssa ohjasajoa. Kunnollisia ohjasajo-ohjia ei ole, vaikka muut kamat löytyykin. Siksipä jonkinlaiset ohjat pitäisi ostaa..


Kiva vihreä timantti otsapanta! Kisselle vihreä ja Muselle sininen.
Claridge House -otsapanta. 22e


En erityisemmin välitä fleecepinteleistä, mutta nyt löytyi sen verran vaaleanvihreät että tulee varmaan jossain välissä ostettua. Pääsevät käyttöön ainakin jos pistää botit treenin jälkeen. Myös kunnolliset pintelipatjat pitäisi ostaa.
Showmaster vihreät fleecepintelit. 12e
Showmaster pintelikassi 12 pintelille. 11e
Showmasterin pintelipatjat tarroilla. 14,50e


Mun vammaselle polvelle suoja, joka voisi olla hyväksi myös ratsastuksen ajan.
Back on Track polvisuoja. 34e


Vihreät riimut Kisselle, sininen discoriimu Muselle.
Vihreä riimu. 8,90
Disco riimu. 9,90e


Lisäksi kuvastosta löytyi vielä crw:n saapassukkia, saapastuet, öljy nupukkinahalle, saapasvoide, siniset kannukset, kannussuojat, niskasuoja suitsiin, sateenkestävä satulansuoja sekä stubbenin glyseriinisaippua. Ollappa rahaa! :D

Sekä maailman ihanin loimi! Tarvittaisiin kuivatukseen fullneck fleece..
Showmaster fleeceloimi. 52e


22. tammikuuta 2014

Kuulumisia ja Juoksutusta

Pari päivää on tehnyt niin kovia pakkasia etten ole lähtenyt liikuttamaan eläimiä, pieniä talutteluja lukuunottamatta. Pakkanen ei ole laittanut päitä sekaisin, paitsi Vespalla, joka on ruvennut kiirehtimään ja pomppimaan talliin.. Joskin tähän tietty vaikuttaa vähäinen liikuntakin.
Kisse, joka on tähän asti pysynyt sähköttömissä langoissa, veti yksi päivä itsensä Tessan ja Nannan tarhaan. Tessa ja Kisse ehtivät ihastua toisiinsa siinä pienessä hetkessä, kun hain Kissen tarhasta. Emme olleet uskaltaneet kokeilla hokkiajan takia Kisseä kenenkään kanssa yhteen, mutta nyt kaksi päivää tammat ovat pyörineet samassa tarhassa ja hyvin on mennyt. Ekana päivänä Kisselle ilmaantui suht pahan näkönen vekki takajalan vuohiseen, mutta tämähän voi olla ihan tamman omistakin hokeista ilmaantunut. Pari päivää tuo haava ja koko vuohinen oli normaalissa kunnossa, mutta tänä iltana ruunuluun kohta oli lämmin ja turvonnut, jännetuppi oli nesteessä. Nyt sormet ristiin ettei vedä mihinkään imppariin..

Kisse ja Tessa

Käytiin Voistiossa hevostarvikekirppiksellä myymässä ja ostelemassa. En tiedä kenen idea on pyörittää näitä kirppareita keskellä talvea, maneesissa oli yhtä kylmä kuin ulkona.. Meiltä meni kamaa jonkin verran, itse ostin 7e budjetilla kolmet ihan uudet bootsit. Showmasterin ja Horzen neonpreeniset sekä yhdet kumiset, 2e kappale. Horzet annoin Peninalle, Kisse kun oli irtojuoksutuksessa rikkonut Akron bootsit. Showmasterit jää vähän siistimpiin tapahtumiin ja kumiset toimii arkitreeneissä ja tarhassa, tammalla kun on kova tapa polkea tarhassa innostuessaan kengät pois.

Agrissa tänään kävästiin ostamassa rehua, löysin sieltä sattumalta 35 eurolla paksun Horzen talvitoppiksen! Ei ollut kokoa 145cm, mutta 155cm menee myös hyvin Kisselle. Tämä ei ole fullneck, eikä tähän saa kaulakappaletta, mutta tämä käy hyvin tämän talven ainakin. Mikä tärkeintä, tämä ei ole fleecevuorellinen! Kaikki sopuhintaiset fullneck-loimet ovat olleet täydellisiä, paitsi vuoren ansiosta.. Ja päästään lainaamaasta Peninan loimia. :D


Tänään pakkasta oli "vain" -15, jonka takia otettiin piuhojen kanssa juoksutusta. Kisse ei pahemmin tykkää venyttää eteen alas polkien samalla takaapäin. Tänään sujui suht hyvin, otettiin kyllä tosi löysillä piuhoilla. Tamma myös polki kivasti takaa, joskaan parhaimmat pätkät ei tällä kertaa päässy videolle.
Huomenna jos pakkaset ovat samoissa mitoissa, olisi tarkoitus ratsastaa Kisse sekä Muse. Mahdollisesti saadaan kuvia ja/tai videoita näistä!




17. tammikuuta 2014

Auvisen istuntatunti

Tänään Saara Auvinen kävi taas pitämässä ratsukoille istuntatunteja 2 hengen ryhmissä. Viimeksi en päässyt ja tänäänkin menin vain peruutuspaikan takia. Pakko sanoa että ensi kerralla kun Saara helmikuussa tulee, niin menen kyllä uusiksi!
Kuvia tai videoita ei valitettavasti saanut kun meidän tunnilla oli jo niin pimeää. Alla olevat kuvat on otettu viime vuoden lopusta.

Vespa oli ainut joka olisi jäänyt ilman ratsastajaa, joten menin hällä.



Availtiin lonkkaniveltä ja yritettiin saada nilkkaa ja polvea rennoksi. Aluksi lähdettiin helpolla jutulla, jalka oikeaan asentoon ja yritettiin pitää se aivan löysänä. Mulle jo tää oli vaikea. Mulla on syntyjään aika länkisääret ja senpä takia varpaat lähtee osoittamaan ulospäin - polvi ja kantapää puristaa hevosta kokoajan. Heiluttelin ja pyörittelin nilkkaa omatoimisesti tehtävien välissä ja pikkuhiljaa nilkka antoi periksi ja pystyi rennosti pitämään tätä oikeassa asennossa ilman että tuntuisi puristusta nilkan siteissä.
Tehtiin siirtymisiä pysähdyksestä käyntiin, opin aivan uusia asioita hevosen pysähtymisestä. Uloshengityksellä, vähän enemmän eteenpäin nojaamisella ja aavistuksen käsien nostamisella saatiin pehmeitä ja takaosalle laskeutuvia pysähdyksiä ilman että piti hirveästi käyttää ohjaa. Näitä niksejä pitää päästä kokeilemaan pian Kissellä, joka ei niin maltaisi pysähtyä. Lähtöön lähdettiin nojaamalla taas hieman taaksepäin ja parin toiston jälkeen ihan tuntui miten Vespa lähti käyntiin polkien kunnolla takaata.


Haasteellisuutta saatiin ravista. Nostettiin jalat melkeinpä hevosen selän päälle, noustiin seisomaan niin että jalat pysyy ylhäällä eikä tiputa satulaan. Tässä välissä olin ihan kiitollinen että Kisse oli jo päivällä ratsastettu, sillä se olisi varmaan tässä vaiheessa saanut hepulin kun pyörittiin ympyrällä melkeinpä hevosten kauloilla. :D Pari ympyrää meni siinä että yritin pitää jalat rentoina ja joustavina sekä saada tasapainon kohdilleen. Tämä kyllä havainnollisti hyvin sen, miten tasapainon ylläpitämiseen ja vakaaseen istuntaan auttaa nilkkojen joustavuus ja polven rentous.

Saara vielä lopuksi otti molemmat jalat käsittelyyn, pyöritti ja venytteli aavistuksen niin että lonkkanivel aukeaa ja nesteet lähtevät kiertämään. Tällä saatiin jalka painavaksi ja paremmin pysymään oikealla kohdilla.

Oli todella hassua että tällä kertaa jopa haettiin sitä, että jalka, polvi ja muutenkin istunta hölskyää rentoina hevosen mukana!


14. tammikuuta 2014

Plääh

Hyi mua, kolmen viikon tauko kirjoittamisesta. Kiireet ja laiskuus!

Kummallekkaan hevoselle (Kisse ja Muse) ei kuulu kummempaa, jäätyneen kentän takia molempien liikutukset ovat menneet vähän niin ja näin. Kissen kanssa ollaan sitten vaan jumppailtu ja kävelty..
Oon juoksutuksessa käyttänyt nyt kumichamponeita, jonka ansiosta myös ratsastuksessa Kisse on lähtenyt rentoutumaan myös matalammassa muodossa käyttäen selkäänsä. Meiltä löytyy myös gogue-apuohja, mutta mulle ei oo vielä selvinnyt miten se eroaa kumichamponeista ja näinpä se on vielä jäänyt kokeilematta.
Musen kanssa olisi tarkoitus käväistä 26.1. Takkulassa hyppäämässä esteharjoituskilpailuissa kevyet 60cm.


Ostin vihdoin ja viimein kauan kuolaamani villaloimen Kisselle! Kokoa 135cm, saisi olla muutamia senttejä isompi, mutta menee hyvänä kuivatusloimena. Kirpparilöytönä tein Back on Trackin L-koon ratsastussuojat, joita olen käyttänyt kevyempinä päivinä. Nämäkin voisivat olla M-kokoiset, mutta pysyvät kyllä paikoillaan reippaammassakin laukassa.


Jos en ole muualla töissä perjantaina, Kisseä tulee katsomaan eräs nainen jos hän rupeaisi tammaa hoitelemaan! Saisin minäkin apua kiireisimpinä päivinä, lastausapua, apua ohjasajoon yms.

Kisse ja Akro