4. marraskuuta 2012

Piirustuksia


Nyt vaikka vähän heppapiirustuksia. Olen piirtänyt hevosia jostakin 2007 lähtien, siitä kun opin piirtämään ekat animaatiohevoseni Spirit -elokuvan lisämateriaaleista löytyvän "näin piirrät hevosen" -opetuksen avulla. Pikku hiljaa siitä siirryin aidoimman näkösiin hevosiin, piirtäen mallista niin tarkkaan kuin jaksoin. Yllä on eka piirustus jonka kehtasin näyttää useammallekkin ihmiselle ja ite oon siihen tosi tyytyväinen, vaikka väritys ja varjostus onkin amatöörimaista.

Kaiken kaikkiaan piirrän TOSI harvoin ja kun piirrän, niin panostan siihen ja yleensä lopetan vasta kun olen itse tyytyväinen, vaikka muut sanoisivat mitä. Piirustusvälineitä en omista kovin erikoisia, mutta tarpeeksi hyvät minulle. Niistä olisi myöhemmin tulossa pikku esittely. Huomioikaa tässä vaiheessa, että en tosiaankaan ole taiteilija, piirrän omaksi ilokseni vain kun jaksan.

Tämä on seuraava onnistunut työ, varjostuksia tosin ei ole ja ääriviivatkin tosi lujat. Myös vasemmasta takajalasta tuli liian pitkä, mutta muuten rakastan tätä työtä koska jalat ovat todella onnistuneet, huomioiden että tämä on ensimmäisiä töitäni ja jalat kaikki, kuten minäkin, kokee vaikeaksi.

Tämä on aika raaka piirustus, mutta koko työn idea oli oikeastaan vain harjoitella varjostusta. Ei onnistunut ihan niin hyvin kuin toivoin, mutta tässä vaiheessa en tainnut omistaa kovin hyviä piirustusvälineitä. 

Toinen harjoitustuherrus, tässä yritin saada aikaiseksi fiksua varjostusta ja vaikean kuvakulman piirtämistä. Paljon pyysin apua ja paljon kumitin, mutta lopulta sain perseen näyttämään suht hyvältä. Jalat onnistuivat myös varjostuksen kohdalla melko hyvin. Pää epäonnistui täydellisesti.

Ehkä rumin työni, jossa takapää on tönkkö, pää liian iso ja etupää olemattoman kokoinen, mutta se pääsi tänne sen takia koska vasen etujalka on ehkä täydellisin jalkani ikinä.


 Ystävälle piiretty pääkuva hänen vuokrahevosestaan. Olen jopa tyytyväinen, vaikka silmät ja varusteet on minulle ollut aina hankalia. Harppia olisi toki voinut käyttää kuolainrenkaassa. Varjostuksista tuli liian yksinkertaiset ja tummat sekä korva jäi pieneksi. Ensimmäiseksi pääkuvaksi silti ok.

Samalle ystävälle tehty piirus samasta hevosesta. Pää ei mikään paras, mtta muuten olen suht tyytyväinen, varsinkin siitä kun sain ratsastajasta suht ok näköisen. 


Tuherrus jok piirrettu mallista piirustusoppaasta.

Työ joka vaati aikaa ja päänvaivaa, mutta johon olen ehkä tyytyväisin ikinä. Olen ollut kovin huono piirtämään raskasrakenteisia hevosia ja varsinkin kimoja, joten siksi tämän on minusta paras työni. Pehmeyttä vielä vaatisi ääriviivat, sekä takajalan kaviot hieman korkeat sekä etujalkojen vuohiset löysät.

3 kommenttia

  1. Heh, mäki opettelin kaverin kans piirtää ton Spiritin avulla :D
    Nää on kivoja nää sun piirustukset, näkee et sul on mahdollisuudet tulla iha hyväkski ku vaan piirtelet säännöllisesti ja kokeilet eri juttuja :) Mä en ikinä piirrä ku hevosen päitä, menee hermot ku keho ja jalat ei koskaan onnistu :--D

    VastaaPoista
  2. aww söpöi :3 noi luuranko kaakit on hienoi!

    VastaaPoista
  3. Phihih, meitsin piirrustukset siellä!

    VastaaPoista