Mitäköhän sunnuntaista kirjottaisi kun viime päivityksessä avauduin jo kaikesta!
No mutta sunnuntai oli siis talliporukan kanssa reissu messuille. Minä, Penina, Löppö, EA, Jesse, Anni ja Hemu lähdettiin kahdella autolla liikkeelle. Meillä on TAAS auto rikki joten jouduttiin lainaamaan Annin autoa.. Muovipussillinen eväitä messissä lähdettiin kaahaamaan kohti messukeskusta. Tällä kertaa jopa päästiin parkkihalliin, lauantaina jouduttiin parkeeraamaan jonnekkin älyttömän kauas ja kävelin huohottaen ja luulin kuolevani. :D
Kiertelin suurimmaksi osaksi yksinäni expossa etsien kuumeisesti saappaita tai kenkiä. Paljon kivempaa tonkia itsekseen, ei tarvitse odotella taikka kiirehtiä muualle muiden perässä.
Päivän päätteeksi olin löytänyt kolmet budjettiin sopivat saappaat, mutta mistään ei löytynyt kokoja. Löysin kivan näköiset kengät 30 eurolla, mutta viereisessä kojussa olleet saappaanvarret oli liian pienet. Tyhjin käsin (taino jaloin) lähdin siis. Pikku hiljaa sitten löysin kaikkea muuta pientä paitsi ostoslistalla olevia.
Lopulta ostin t-paidan, kouluraipan, showshinea, kisakansion, saapassukkia, riimun, riimunnarun, Väinölle näyttelyhihnan, farkkuratsastushousut, yleissatulahuovan, satulavyön ja palaromaanin.
Ostokset on myös videon muodossa, mutta jostain syystä ääni ja kuva ovat astetta huonompana..
Sunnuntai aamupäivällä oli kepparikisat, jossa oli mukana meidän tallilaisia. Lue lisää suoraan Peninan blogista! Itse en kerennyt paikalle, koska samaan aikaan olin kuvaamassa kevään trendi juttua artikkeliani varten. Kuvista tuli tosi huonoja, katsotaan mitä saan aikaiseksi!
Ensi viikonloppuna Voistiossa koulukisat sekä koirien match show johon tällä kertaa lähtee sekä Väinö että Sulo! Memmu kävi tänään ratsastamassa Elmoa ja lauantaina startataan ensimmäinen KN Special. ;) Pappaa jännittää ja harmittaa ettei ite pääse selkään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti