Mä oon hirveen.. En keksi hyvää sanaa. Sanotaanko suunnitelmallinen ihminen. Mä kirjoitan asiat ylös ja suoritan ne niin.
Mä olen melkein alusta asti pitänyt viikkosuunnitelmaa Kissen liikutuksen suhteen, kirjoittanut joka sunnuntai ensi viikon treenit soveltaen omia menoja ja miten kenttä on ollut vapaa. Aina tulee uusia menoja ja esim. sääolosuhteet voi olla mahdottomat siihen mitä olen miettinyt, mutta sitten olen keksinyt jotain muuta tilalle. Mä olen valmiiksi piirtänyt pohjan koko kuukaudelle, jollon voin myös
laittaa tarpeeksi ajoissa esim. valmennukset, jollon osaan miettiä etten
vahingossa ota supertreenejä sitä ennen.
Huomiota tässä kohtaa, mun viikkosuunnitelmat ovat vain harrastepohjalla, kun lähdetään kilpahevosiin niin suunnitelmat ovat todennäköisesti aivan erilaisia ja niillä on jokin todella tarkoituksellinen syy, esim. kestävyyden harjoittelu. Siellä mitataan sykkeitä sun muuta. Mun tarkoitus olisi lähteä tähän sitten kuin on siihen soveltuva hevonen, mutta Kissen kanssa ollaan vasta peruskuntoa harjoittelemassa, vähän nousujohteisesti kuntoa rakentavasti. Tosin tällä hetkellä kunto-ohjelmamme perustuu ihan vaan Kissen kuntoon saamiseen.
Mulle tärkeintä on että hevonen saa liikuntaa oman kuntonsa mukaan säännöllisesti sekä vaihtelevasti. Voi olla viikkoja jolloin tulee otettua vähän rankemmin, mutta sitten on palautteleva viikko. Voi myös tulla viikko jolloin ollaan pyöritty vain kentällä, sillon seuraavalla viikolla tehdään vähän enemmän jotain muuta. Mä olen valmiiksi piirtänyt pohjan koko kuukaudelle, jollon voin myös
laittaa tarpeeksi ajoissa esim. valmennukset, jollon osaan miettiä etten
vahingossa ota supertreenejä sitä ennen.
Mun tekemiin kunto-ohjelmiin kuuluu yleensä joka viikko maastoa, juoksutusta, koulua sekä esteitä/puomeja, 1-2 kevyempää päivää, 2-3 rankempaa päivää ja 2 kohtalaisen rankkaa päivää.
Kissen kanssa joudutaan vaan jättämään esteet pois, koska meillä sen hoitaa Miksu, tosin nyt sekin on poissa pelistä kun Kisse on "sairaslomalla".
Esimerkkejä Kissen viikoista:
Maanantai
Jannu ratsasti Kissellä koulua, kaikki askellajit läpi
Tiistai
Juoksutus n. 20 min + alku- ja loppukäynnit 20min
Keskiviikko
Koulutreenit, laukkatyöskentely
Torstaina
Koulutreenit, kohtalainen työ
Perjantaina
Vapaapäivä
Lauantai
Jannu ratsasti Kissellä koulua, kaikki askellajit läpi
Sunnuntaina
Juoksutus n. 20 min + alku- ja loppukäynnit 20 min
Maanantai
Jannu ratsasti Kissellä koulua, kaikki askellajit läpi
Tiistai
Koulutreenit, kaikki askellajit läpi
Keskiviikkona
Miksu hyppäsi Kissellä
Torstai
Koulutreenit, kevyt työ
Perjantai
Koulutreenit, kohtalainen työ
Lauantai
Maasto, käynti-ravi
Sunnuntai
Koulutreenit, kohtalainen työ
Kisselle ei sovi vapaapäivät, joten ne ollaan jätetty pois - tekee myös nivelille parempaa. Ollaan myös siirrytty ihan kunnon alku- ja loppukäynteihin, 20 min x2 ja nämä taluttaen, koska se venyttää paremmin selkää kuin ratsailla ollen. Treenien jälkeen myös aina selän ja kaulan venytys.
Maanantai
Taluttelua kentällä
Tiistai
Juoksutus, rankka kä-ravi siirtymät
Keskiviikko
Maastossa taluttaen
Torstai
Ratsain käynti-ravi, rankka
Perjantai
Ratsain käynti-ravi, kohtalainen
Lauantai
Juoksutus
Sunnuntai
Ratsain käynti-ravi, rankka
Tällä hetkellä ei ratsain siis mitään kummosempaa, selän jumppaa ja vahvistusta selästä käsin sekä kunnon palauttamista 2 viikon tauon jälkeen. Samoin juoksuttaessa.
Tästä eteenpäin olisi tarkoitus yksi päivä korvata sillä että hieroja käy tai itse hieron hierojan antamien ohjeiden mukaan.
Jos joku tietää hyviä selän venytyksiä/jumppia niin antakaa vinkkinne! Meinattiin myös viedä Kisse Miksulle, että tämä menisi jotakin kavallettijumppaa, että selkään saisi lihaksia ja notkeutta lisää.
Peruutukset loivaan ja ei kovin pitkään mäkeen päivittäin ainakin kerran on todella hyvää jumppaa selälle ja samalla korjaa hevosen lihasepätasapainoa. Myös maastakäsin väistättäen pientä ympyrää itsesi ympäri niin, että hevonen ottaa takajaloilla ristiaskeleita jumppaa hyvin ristiselkää. Katsoen, että väistää molempiin suuntiin yhtä sujuvasti. Sekä tietty nämä porkkana venytykset sivuille ja etujalkojen väliin + jalkojen venytykset. :)
VastaaPoistaNiin joo, miksen muistanut mäkiä! Tosin täytyy vähän tähystellä löytyykö meiltä sopivia, tuppaa puita ja pensaita olemaan joka mäki täynnä.
PoistaEn ehkä uskalla lähteä yrittämään tuota maastakäsin juttua, en sen verran hyvä juoksuttaja kuitenkaan ole että varmaankaan saisin Kisseä tajuamaan jujua..
Ei se ole ollenkaan vaikeeta. Ihan vaan pyydät hevosta siirtään takaosaa samalla kun pidät riimusta/suitsista kiinni ja tarpeen vaatiessa avitat hellästi raipalla. Ihan vain niin, että joutuu tekeen pientä ristiaskelta takasilla. Sama kun pyytäisit väistämään takapäätä käytävällä tms. :)
PoistaJoo mäkin oon tota tehnyt ja on oikeesti toiminut hyvin! sit yks minkä meidän hieroja neuvo et ihan vaan hännästä vetää taaksepäin rytmissä. ja nostaa hännän tyvestä pikkuhiljaa lisäten nostoa, avaa rankaa.
PoistaOoks sä instagramissa?
VastaaPoistaJoo, alexsuuri
Poista