Niin kuin aikaisemmin kirjoitin, en ole juuri ratsastanut Elmolla. Nyt oli ollut taukoa ehkä sellainen kaksi viikkoa. Olin kuitenkin käymässä Palomaalla sen verran että ajattelin aikani kuluksi kokeilla ruunaa pitkästä aikaa. Piti mennä vielä toisenakin päivänä, mutta tilsojen takia en viittinyt. Maastoon teki mieli mennä, kun pohjat siellä oli hyvänä, mutta meillä oli sen verran kiirus aikataulu etten lähtenyt.
Ajattelin että ruunalla olisi ollut enemmänkin menohaluja, mutta hänpä olikin itseasiassa laiska! Herra ajatteli että jos hän niputtaa itsensä ja sipsuttaa, niin tämä on ok. Eikä minulla tietenkään ollut kannuksia tai raippaa, että olisi kerran muistuttanut että ne neljä koipea liikkuu kyllä nopeamminkin. Lopuksi käytiin tiellä kävelemässä ja takaspäin tultiin lumista pellon reunaa pitkin. Ja sepäs se vasta jännää olikin! Aivan kuin olisi eka kerta pellolla, myös selän taakse jäänyt lato oli jännääkin jännempi.
Ps. leikkasin pitkästä aikaa itse Elmon tukan ja siitä tuli yllättävän tasainen! Myös häntä on hyvin vahvistunut, kesällä kun se kuivui ja katkeili biotiinilisästä huolimatta. Öljylisä ruokinnassa ja hännän jokapäiväinen harjaus kera Solhedsin on tuonut siihen lisää pituutta ja tuuheutta.
Miksi sillon muuten pystäri? Ihottumaa?
VastaaPoistaNo ei, kun tuo on hieno!
Poista