10. huhtikuuta 2013

Ensi esittelyssä Ramses

Ramzess on latviasta kotoisin oleva pieni puoliveriruuna ja herra on puoliksi Peninan omistuksessa.


Aattelin saavani uusiksi Musen, mutta toisena päivänä meninkin sitten Ramseksella. Erehdyin eka luulemaan tyyppiä poniksi koska se oli yllättävän pieni kun katsoo meidän koulun puokkeja. :D
Ramsekselle tuli koulusatula, suitset apple mouth kolmipalalla ja jänne- ja hivutussuojat.

Otettiin taas alkuun vaan käynnit, Penina vähän ohjeisti ja kertoi Ramseksesta. Ruuna oli Museen verrattuna selkeesti energisempi. Käynti oli jotenkin hassun pientä ja kevyttä.

Tehtiin ihan vaan siirtymisiä ja kokoamista, yritettiin saada yhteispeli toimimaan. Vaikka mun ei tarvinnut koko tuntia enää miettiä istunnan säilyttämistä, jotenkin tuntui silti menevän vähän nihkeemmin kuin Musen kanssa. Osasyy voi olla siinä että tunnilla ainakin olis pitänyt käyttää paljon keskikehon voimaa ja mulla on se kaikista heikointa mun kropassa. Jossain vaiheessa yritin tajuamattani vääntyä niin että pääsisin kokoamaan hevosta kylkilihaksilla, jotka on mun voimakkaimmat keskikropan lihakset, mutta tajusin lopettaa sen heti siihen.

Alotettiin pohkeenväistöllä, se saatiin sujumaan joten kuten. En kyllä itse ollu lähelläkään tyytyväinen, en uskaltanut antaa apuja niin voimakkaasti mitä koulun hevosilla. Tosin oon tyytyväinen siinä määrin koska Penina pyysi multa niin montaa muutakin asiaa samaan aikaan.
Jatkettiin niin että otettiin jalustimet pois ja siinä meitsi vähä rupes jännittää. Ensinnäki en halunnu tippua astetta kurasempaan kenttään ja toiseksi ilman jalustimia meno ei oo mun vahvuus varsinkaan ympyrällä. :D
Mut no sehä meni yllättävän hyvin, kun tajusin pitää selän suorana ja rentoutua ni en mä ollut kun kerran lähellä tippumista. Joskin tehtävä ei mennyt ihan niin hyvin. Piti käyttää sitä keskikroppaa niin eihän siitä tullut mitään kun ei ole  vielä mitään lihaksia mitä käyttää. Turhautti kun yritin parhaani ja poni vain kiihdytti kun oli tarkoitus hidastaa koska en saanut vatsalihaksia kunnolla käyttöön.
Yritin siinä samalla ratsastaa pyöreeksi ruunaa, mutta ei sekään oikeen onnistunu, kun oma keskittyminen meni istuntaan.

Kyllä mä ihan tykkäsin Ramseksesta, tyyppi teki töitä reippaasti ja mielellään sekä oli suht yhteistyöhaluinen ja totteli hyvin. Ei kiukutellut hoitotoimenpiteissäkään.

Korjattavaa: Pitäis ehkä oppia tekemään useampaa asiaa samaan aikaan, lopettaa jännittäminen ja keskittyä omaan ratsastukseen.

Tyytyväisyys: Alust lähtien tajusin ihan itse pitää kädet melkein kokoajan oikealla paikalla! Molemmat kevennykset sujui ja osasin ne vaihtaa suht pian kun Penina mainitsi väärästä kevennyksestä.

Sori lyhyehkö teksi, unohdin silmälasit koululle niin kirjottaminen ei tee silmille hyvää.

3 kommenttia

  1. http://www.sukuposti.net/hevoset/ramzess/1333190

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappas keppanaa, mähä olin jonku orin linkannu. :D

      Poista
  2. http://mylifeasnopu.blogspot.fi/ sut on haastettu!

    VastaaPoista