8. huhtikuuta 2016

Keskiviikkokisat Opistolla

Nyt voi huokaista helpotuksesta. Ensimmäiset kilpailuharjoitukset suoritettu ja vielä hyvin. Ajattelisin että tästä saattaisi tulla myös katastrofi. Tosin, koska tämä kerta meni näin hyvin, ehkä seuraavaksi ei mene niin hyvin? :D

Orhini näki naisia :'D
Olin jo aikoja sitten kirjoittanut kalenteriin Hevosopiston keskiviikkokisojen päivämäärät. Kalenteria selatessani äkkäsin että seuraavana olisi vuorossa esteet ja ajatus kutkutti kummoisesti. Kuitenkin aika extemporena ilmoitin mut ja Maunon kisoihin, voisihan sitä peruakkin jos siltä tuntuisi. Meillä oli viikko aikaa harjoitella, joista ei tietenkään voitu treenata esteitä joka päivä. Suoritettiin yhdet huonommat ja yhdet paremmat treenit, joiden pohjalta ajattelin että kyllä me ehkä suoriudutaan. Ilmoitin meidät 60cm ja 75cm luokkiin, mutta jätettiin jälkimmäinen pois aikataulu-ongelmien vuoksi. Illalla piti vielä hakea laina-auto ja ajaa Hämeenkoskelle, niin olisi tullut mielettömän pitkä päivä.


Myös päivä suhattiin siellä ja täällä, tallilla oltiin kolmen pintaan. Porukalla laitettiin Mauno kuntoon, hän sai myös ensimmäistä kertaa jalkaan uudet suojat ja bootsit. Oltiin myös metsästetty joka paikasta mustaa teippiä, jotta saataisiin martingaalin ylimääräinen nahkahihna kiinni niin ettei se läpsyisi. Ruskea sähköteippi sai kelvata kun mistään ei muuta löytynyt.. Erittäin komea Mauno ja minä raahustettiin Haimi-halliin, muut menivät autolla edeltä ja kävivät hoitamassa ilmoittautumisen ja maksun. Oltiin jo myöhässä, hilpastiin pikaseen katsomassa rata Peninan kanssa. Pitkät tiet ja yksinkertaiset esteet, eli jees homma.

Verryttelyssä saimme olla kaikki kilpailijat, luokassa oli sen verran vähän osallistujia. Toisin kuin oikeissa kisoissa, saimme verrytellä radalla ja kaksi estettä toimi verryttelyesteenä. Tämä systeemi helpotti varmasti Maunon suoritusta. Kävimme ihastelemassa apina- ja ananasestettä, joita Mauno näytti katselevan eniten. Toinen verryttelyeste oltiin päätetty vähän kehnosti, koska seuraava este oli linjassa sen kanssa ja suht lähellä, joten hypyn jälkeen piti siis laukata sen esteen ohi, mikä tulisi olemaan radalla seuraavana.

Eikun kisat pyörimään. Oltiin neljäs ratsukko, eli pian olikin meidän vuoro. Lähtömerkki ja siitä se lähti. Ensimmäiselle esteelle Mauno päästeli massusta kaasuja pihalle ja saatiin aika kehno hyppy. Mutta Mauno oli ihan mieletön! Se ei ole esteillä ollut näin kuulolla vielä koskaan ja matkasi todella rentona esteeltä toiselle. Esteen jälkeen laskeutui aina laukassa, mutta ei lähtenyt siitä kaahottamaan. Rauhassa otettiin uudestaan ravi ja seuraava este. Mutta se perkeleen ulkopohje edelleen on jossakin Maunon ymmärryksen ulkopuolella. Pari käännöstä meni todella pitkäksi kun herra ei tekisi mitään ilman ylitseampuvaa kääntävää sisäohjaa.. Vitosesteeltä tuli harmillisesti pudotus, mentiin aivan liian löysästi hyppy ja myös tosi pohjaan. Mutta se ei todellakaan haittaa, kun ekat kisat meni näin hyvin muuten! Ja vielä näin vähäisellä treenillä.


Harmittaa vähän ettei ollut aikaa seuraavaan luokkaan. Se oltaisiin menty laukassa ja voitettu! :D Tämän ekan radan halusin suorittaa varmuuden vuoksi ravissa, niin että kerkeää mahdolliset virheet korjata ja Maunonkin itsetunto nousisi lisää. Tosin mietin myös sitä että parempi lopettaa hyvään suoritukseen, ei sitä tiedä miten penkin alle se seuraava olisi ehkä mennyt. Jos olisi ollut kyse seuratason kisoista, niin olisin vääntänyt aikatauluja.. Eli pudotuksen takia jäätiin sijalle 5/8, mutta Mauno oli ihan liekeissä niin väliäkö tuolla.

4 kommenttia

  1. Varsin nousujohteista meininkiä! Kun hetki sitten teillä oli ongelmana päästä kavaletista yli :D

    VastaaPoista
  2. Heippa!
    Olen seurannut blogiasi jo pidemmän aikaa ja olen miettinyt, miksi päädyitte ottamaan Maunon mukaanne Ypäjälle, ettekä Elmoa? Eikö olisi ollut helpompi kehittyä Elmolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Penina myi Elmon. (: Itseasiassa itse ratsutin Elmon ja oli samalla tasolla kuin minä. Nopeamminhan olisin kehittynyt yhdessä Elmon kanssa, mutta Mauno on todistanut että oppii kyllä nopeaan ja uskon sen olevan nopeasti samalla tasolla kuin Elmokin oli lähtiessään. (:

      Poista