25. huhtikuuta 2016

Keskiviikkokisat 20.4.


Kirjoitin viimeksi että keskiviikkokisat meni ihan huipusti ja se taitaa kertoa siitä että seuraavaksi ei mene niin hyvin. Ja näinhän kävikin! :D Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta vaikka virhepisteitä tuli edellisiä kisoja enemmän, hevonen tuntui ja näytti paremmalta kuin viimeksi. Mauno oli itsevarma ja innokas. Viime kisojen jälkeen pidettiin viikon hyppytauko ja jatkettiin sitten hyppelöitä. Nyt pari päivää Mauno on ollut jotenkin vähemmän oma itsensä, Esimerkiksi kun se kulkee hyvin ravissa, kesken kaiken näkee jotain, hypähtää ja sitten meneekin keskusteluksi kun yrittää stepata alakaula pinkeänä. Tätä se jaksaa tehdä hetken ja sitten jatketaan kun mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tiedä sitten yrittääkö ruuna päästä vain helpolla. Tästä tulikin mieleen kun Mauno viime estetreeneissä meni esteestä ohi kun en ollut itse tarkkana ja tapahtui eka tippuminen ruunalta. :D Mauno ei tästä pahemmin välittänyt, laukkasi vielä puoli kierrosta ja siitä sai sen kiinni.

Päivityksessä oleva video on 60cm -luokasta, kuvat on 70cm.
Keskiviikko aamuna kävin kengittämässä kaksi asiakkaan hevosta ja sieltä mentiin syömään ja lopulta kotiin vaihtamaan vaatteet. Tallilla oltiin tällä kertaa hyvissä ajoin, viimeksi kun meni vähän tiukoille. Mun selkä oli väsyny, niskaa kolotti tuon tippumisen takia ja olin muutenkin herännyt jo seitsemältä. Mietin että mitäköhän tästäkin tulee, mutta olo onneks koheni pikku hiljaa ja yleensä Mauno saa viimisenki innostuksen päälle. Laitettiin Peninan kanssa herra kuosiin ja kipiteltiin maneesille. Mun kännykkä oli Peninalla, mutta matkan varrella oleva rakennuksen kello kertoi sen olevan vasta 15:15, joten annoin Maunon löntystää haluamaansa tahtia. Puolen maissa oltiin maneesilla ja kävelin ensimmäisenä radan joka oli juuri saatu pystytetyksi. Muuten näytti helpolta, paitsi turkasen suora missä oli kaksi estettä. Ne ei ole mun vahvuuksia ja juuri sellaisista Mauno on hilpaissut/yrittänyt hilpaista menemään ohi esteen. Muuten tiet olivat helpot ja pitkät, aikaa molempien ajatella ja ottaa vauhtia tarpeen tullen reippaammaksi tai hitaammaksi.

Mauno otti vähän kierroksia verkassa, mutta rentoutui nopeammin kuin odotin. Tällä kertaa radalla ei saanut verkata, joten otettiin verryttelyalueella muutamia hyppyjä pystylle ja okserille. Alkuun Maunon jalat meni sinne ja tänne ja punki pari kertaa ohi. Mauno tarvitsee todella paljon tukea pohkeista ennen estettä ja unohdin tämän tyystin. Ryhdistäydyin itse, niin johan ruunan jalatkin nousi. Oltiin 60cm -luokassa jo toisia, joten kaikki oli äkkiä ohi. Radalle lähdettiin taas epävarmalla ravilla, koska itseäni jännittää. Treeneissä radan eka este on aina se hankalin ja se näkyy sitten tällä tavoin kisoissakin. Kun päästään ekasta yli niin yleensä ongelmia ei enää ole. Matka jatkui hyvin kolme seuraavaa estettä, kunnes laukattiin aivan liian kovaa vauhtia neloselle. Mentiin reippahasti ohi ja eikun uusiksi. Esteelle tuli epävarma hyppy, jolloinka tuli puomi alas. Toinen puomi tuli alas, kun toiseksi viimeiseltä esteeltä tultiin väärällä laukalla, tiukka kurvi ja tasapaino ei ollut niin hyvä että olisi saanut kunnon ponnun esteen yli. Eli yhteensä huimat 12vp. Taas se sama ongelma kuin treeneissäkin, käännös menee huonosti ja Mauno ei kerkee kasata tasapainoa.


Seuraava luokka oli 70cm ja se meni paljon paremmin, vaikka pisteitä siitäkin kertyi 12vp. Mentiin samalta nelosesteeltä ohi ja kaksi puomia tuli alas. Toinen puomi oli taas se sama viimeinen este, jonka kurvi meni molemmissa luokissa pieleen. Tosin tässä jälkimmäisessä luokassa kurvi meni pieleen siksi, että muistin vikan esteen sijaitsevan vähän eri paikassa. Ensimmäistä pudotusta en itse havainnut että mikä este oli kyseessä. Kun oltiin otettu 60cm vähän maltillisemmin, niin tämän luokan uskalsin ratsastaa varmemmin ja Maunokin meni siksi paremmin. Kun mentiin nelosesteeltä ohi, olin niin että paskat tästä (siis sillä tavoin oikealla asenteella) ja meno muuttui täysin ja siksi Maunokin yritti parhaansa. Minua ei niinkään harmita tuo esteen ohi meno, vaan nuo pudotukset! Mutta niistäkin huolimatta Mauno oli ihan loistava ja jos kilpailusäännöt (ja Maunon kunto) olisi antanut periksi, olisin hypännyt vielä yhden luokan. :D Hirmuinen adrenaliini jäi päälle, pitää vissiin ottaa toinen estehevonen niin että hypättävää riittäisi.. Saatiin esille paljon juttuja mitä treenata, mutta ensi viikko on pyhitetty maastoilulle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti