26. toukokuuta 2016

Playsson.net Fair Play Cup 3. osakilpailu

Kuvassa tiimibloggaajat Jenni ja Sanna

Kolmas osakilpailu ratsastettiin 21.5. Liedossa, Ratun tallilla. Ratu on Playsson.netin tiimibloggaajan Green Eventer- Jennin perheen talli ja on kyllä hulppeat maisemat! Kun aloitin ratsastuksen siinä joskus vuonna 2009, selasin Turun seudun talleja ja silmäni osuivat Ratun tallin kotisivuihin. Silloin ei kyllä tullut mieleen että tulisin joskus kilpailemaan kyseisellä tallilla..

Isäni tuli jälleen vetämään koppia, koska meidän traileria ei vieläkään saatu Ypäjälle. Näin tosin Penina vapautui nopeammin järestämään kilpailujen alkua kun pääsi lähtemään aikaisemmin tallilta Lietoa kohti eikä tarvitsisi auttaa mua. Kun kilpailut oli näin lähellä meitä, ei onneksi tarvinnut herätä ihan älyttömän aikaisin. Siinä kahdeksan pintaan päästiin lähtemään tallilta, kun ensin kasasin kamat, putsasin nopeasti satulan ja saappaat sekä pakattiin kamat autoon. En ollut edellisenä päivänä edes jaksanut katsoa tavaroita valmiiksi, mutta nopeastihan ne pakkasi.

Suurinpiirtein tunti meillä meni että oltiin Ratulla. Vessareissun jälkeen suuntasin varustamaan Maunon. Alusta saakka Mauno oli taas aivan erilainen kuin kotona. Kotona Mauno esittää ekat 10 minuuttia ettei osaisi kävellä. Nyt ei ollut minkään sortin kiihdytyksiä tiedossa, malttoi kuunnella eikä välittänyt kaikenmoisista esteitä, puomeista, mainoksista, peileistä yms.. Kun alkuun oltiin haettu sopivaa tempoa ja katseltu uutta maneesia, lähdin verkkaamaan ravissa. Vähän Maunoa jännitti, mutta tempo pysyi aivan täydellisenä ja ruuna kuunteli ihan kaiken avun mitä annoin. Myös voltit onnistuivat paremmin kuin hyvin ja hyvillä mielin lähdin odottamaan meidän vuoroa. Taisimme olla luokkamme kolmas, joten kohta oltiinkin radalla.

Tällä kertaa minua jännitti ihan älyttömästi, enkä tiedä miksi. Mauno tuntui paremmalta kuin viimeksi ja osaisin vaikka unissani radan.. Siitä se sitten lähti, alkutervehdyksestä eteenpäin. Alkutervehdykseen tultiin vähän kiemurrellen, mutta käynti ja pysähdys onnistui paremmin kuin viimeksi. Siitä kaksi keskiympyrää ja diagonaalia. Radan alku meni paljon paremmin kuin viimeksi, loppupää menikin vähän häsläten. Hevonen oli hieno, itse vain valmistelin asioita liian myöhään ja näin ollen siirtymiset tuli askeleen liian myöhässä. Tiet eivät myöskään olleet täydelliset, joka oli turhaa pisteiden pudotusta, koska alkupään tiet sujuivat hyvin.

"Ei linjalla, hyvä pysähdys 5,5"
"Hyvä tie, rennompi käynti 6"
"Hyvät käynti askeleet, säilytä linja loppuun asti 6"
"Hyvä pysähdys 7"

Täl hetkel ainut kuva musta ja Maunosta kisoista :D

Yhteensä pisteitä 122p, ja 58,3%. Eli kaksi prosenttia huonommin kuin Aulangolla, joskin tuomarikin toki oli eri. Ruuna oli kuitenkin taas parempi kuin viimeksi, rennompi ja kuunteli tarkemmin ratsastajaa. Sitähän tässä vaiheessa haetaan, ei niinkään pisteitä. Siksipä siis oon äärettömän ylpeä jälleen kerran punaisesta ruunasta! Otettiin ulkona verkkakentällä vielä vähän ravia ja laukkaa, taluttelin loppukäynnit. Tunti tästä eteenpäin, oltiin kotona. Huuhtelin Maunolta hiet ja hän pääsi tyytyväisenä syömään ulos päiväheiniä, kun ajoin takaisin Ratulle auttamaan pisteiden laskussa, kakkojen keräämisessä ja kilpailujen jälkeen aitojen purkamisessa.

1 kommentti

  1. Mikä heppa Rex on? Tuleeko siitä kohta oma postaus? Halkean uteliaisuudesta! :)

    VastaaPoista