20. toukokuuta 2016

Playsson.net Fair Play Cup 2. osakilpailu

laitetaan elämä risaseks vaan, eks vaan?
anna siis mennä, olo kevennä, äläkä häiritä anna kenenkään
koska tänään täysii mennään


Kaikki kuvat on ottanut Linnea Huilla.

Oltiin treenattu paljon seuraavaa Playsson.netin osakilpailua varten, mutta viime hetkellä tulikin logistiikkaongelmia. Meidän autoon on vasta tulossa vetokoukku ja trailerikin on vielä Palomaalla. Näin ollen päätettiin ettei heitetä elämää niin vaikeaksi ja jätetää Mauno tällä kertaa kotiin. Oltiin kuitenkin juteltu (ystäväni ja Maunon hierojan) Linnean kanssa, että tulisin joskus ratsastamaan hänen Jönssillään. Ratsukko oli tulossa Aulangon lisäksi nyt myös Mäntsälän osakilpailuun. Näinpä keksittiin että voisin myös ratsastaa Jönssillä raviohjelman. Tulisi olemaan ensimmäinen kerta kun ruunalla ratsastan, mutta onneksi kyseessä olisi vain kilpailuharjoitukset.

Mäntsälään on meiltä lähes kahden tunnin matka, joten lauantaina jouduttiin heräilemään aamukuuden pintaan. Jatilan tallilla oltiin puoli yhdeksän pintaan. Penina ja Löppö laittoivat aitoja kuntoon, kun itse ohjeistin ensimmäiset kilpailijat parkkipaikalla autoineen parkkiin. Ensiksi olin ajatellut että haluaisin ratsastaa vasta Linnean jälkeen, mutta meillä oli jäänyt pari toimihenkilöä pois, joten ratsastin ensin. Näin vapauduin nopeasti avuksi loppupäivää varten. 

Linnean kyyti saapui ensimmäisten joukossa, hän varusti Jönssin ja ruuna pääsi taapertamaan hetkeksi aikaa pitkin kilpailualuetta. Kampesin satulaan kun oli puoli tuntia kilpailujen starttiin. Olin luokan toinen, joten minulla oli aikaa hyvin kokeilla miltä Jönssi tuntuu. Ensimmäinen vartti meni hakiessa yhteistä säveltä, mutta sitten rupesi jo sujumaan. Jönssi rentoutui ja oli pohkeiden välissä, ainakin silloin tällöin. Vähän ruunaa laiskotti ja vierasti kentän vieressä tarhassaan seisovia hevosia, jotka innostuivat pukittelemaan kun siitä ratsastettiin ohi. 




Vähän ennen starttia päästiin vielä ravailemaan aitojen sisäpuolelle ja maneesin toiseen päähän pyörimään. Jönssi tuntui sen verran hyvältä että lopetettiin verkka ennen kuin ruuna mahdollisesti kyllästyisi ja rupeisi kiukuttelemaan. Käveltiin hetken aikaa ja muistelin vielä päässäni kouluohjelmaa. Vuorollamme mentiin aitojen sisäpuolelle ja ravattiin molempiin suuntiin pari kierrosta. Kun kuului lähtömerkki, oltii molemmat aika jännittyneitä ja ravi katosi tyystin. Otin yhden voltin, jonka aikana tahti parani ja aloitettiin siitä ohjelma. Jönssi kulkee rauhallisemmin kuin Mauno, joten mulla oli aikaa ihan ratsastaakkin sitä eikä vain istua kyydissä ja ohjata. Siitä huolimatta Jönssi oli vähän vastahakoinen pyöristämään selkäänsä ja muutaman kerran piti ohjeistaa vähän enemmän, että ruuna tajusi asettua. Verryttelyn alussa Jönssi oli viskonut päätään ja se oli vähentynyt verkan loppua kohden. Nyt ohjelman käyntiosuuksissa se taas alkoi, ja se laski pisteitä. 
Muuten rata oli sujuva, muistin sen helposti ja Jönssi suoritti tiet ja tehtävät ihan hyvin. Saatiin prosentteja 56 ja rapiat, joka on mulle ihan riittävä kun ratsastin hevosella ensimmäisen kerran. Harmittaa kun ei tajuttu tätä jo Mäntsälässä, koska nyt en voi osallistua cup-pisteisiin kun Jönssi ei lähde enää muihin osakilpailuihin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti