Virheeni ratsastuksessa

Olen pohtinut jo tovin tätä kirjoitusta ja nyt vihdoin täältä pesee! Ratsastus ja ylipäätään hevosten kanssa toimiminen on siitä kiva harrastus, ettei ikinä ole valmis. Rakastan hevosteoriaa, erityisesti ruokinta ja anatomia on lähellä sydäntä. Mutta kyllä sitä haluaisi kehittyä ratsastuksessakin niin pitkälle kun aika, rahat ja kantti kestää. Minulla on vähän rahaa ja liian monta hevosta jonka kanssa voisi valmentautua. Tällä hetkellä ainoastaan Elmo on aktiivisesti käytössäni myös valmennuksissa, Bambe ja Kisse pääsevät valvovan silmän alle silloin tällöin kun on taloudellisesti mahdollista. Minulle on suotu valmentaja-kihlattu, joka kuitenkin vahtii viikottain, etten toista virheitäni ja auttaa jos olen havainnut vaikeimpia ongelmia.

Kun tulin kesällä 2013 Peninan talille töihin, ratsastukseni oli ollut puskassa samoilua ja "ratsastamista". Könötin hartiat alhaalla, katse maassa, kädet jännittyneinä ylhäällä lukkiutuneena, jalka edessä, yms.. Penina teki päivittäin 1-2 tuntia töitä ja ennen talvea rupesi toimintani jo näyttämään ratsastukselta. Nyt Penina ei valmenna minua enää joka päivä, joten joskus toistan vanhoja virheitä ja päästän itseni ja hevosen liian helpolla. Olen onneksi petrannut asennettani. Kehittelen ratsastustehtäviä etukäteen ja ratsastan kello kädessä, pakotan itseni ratsastamaan tarpeeksi pitkät alku- ja loppukäynnit ja kunnon ratsastuskin pitää kestää ainakin 30 minuuttia. Suunnittelen etukäteen myös päivät jolloin liikutan kunkin hevosen ja onko koulu/maasto/kenttä/valmennus/kisat. En pysty huijaamaan itseäni. Ja tämä tuottaa tulosta, vaikka vituttaakin kaatosateessa ratsastaa.

Olin sairaalassa tammikuu-helmikuu, makasin sängyssä putkeen 4 viikkoa. 3,5 viikon jälkeen pääsin seisomaan muutamia kertoja hetken aikaa, pyörtyen kahdella kerralla. En uskonut ennen tätä kokemusta, että makaaminen voisi aiheuttaa kaikkien lihasten surkastumisen. Ratsastin ekan kerran muistaakseni maaliskuun lopussa, aikaisemmin kun lääkäri suositteli. Kaikki meni kuitenkin leikkausalueen kannalta hyvin, mutta en pystynyt enää ratsastamaan. Minua heikotti kävellä alle kilometrin matkat, 5 minuutin keventämisen jälkeen alkoi pistää kylkeen. Pohjelihaksieni tilalla oli vain löllyvää nahkaa ja vähäisetkin yläkropan lihakseni olivat myös kadonneet. Ratsastin pitkään kevyitä 30 min - 45 min pätkiä, enimmäkseen käyntiä ja laiskaa ravia. Nyt pikku hiljaa alan vasta päästä uudestaan sille tasolle, millä lähdin leikkaukseen. Edelleen treenaan yläkropan lihaksia, mutta jaksan käyttää jalkaa, keventää ja muistan myös hengittää ratsastuksen aikana.

Pitkän ja pointittoman (onko tää sana?) aloituksen jälkeen mennäänpä itse asiaan. Ratsastan paljon itsenäisesti, mutta olen vuosien saatossa havainnut pahimmat perusvirheeni, joita osaan korjata myös itsekseni. En tietenkään kokoaikaa, mutta yritän parhaani. Olen myös huomannut, että eri hevosilla teen eri virheet. Alla on siis listattu 6 pahinta virhettäni. Ja tosiaan, olen listannut tähän vain näitä yksinkertaisia perusjuttuja, jotka vaikuttavat lähes kaikkeen ratsastuksessa. Näiden lisäksi löytyisi läjä kaikenlaisia muitakin virheitä.

1. Kädet eri korkeudella.
Tämä on suht uusi juttu. Olen vasta hetkittäin oppinut pitämään kädet paikallaan ja joskus kädet ovat liiankin passiiviset. Tähän vaivaan valmentaja on paras lääke, mutta kädet eri korkeudella on sellainen vaiva, jonka osaan itsekkin katsoa ja korjata. Todennäköisesti tämän on aiheuttanut myötääminen ja ulko-ohjan tuki. Tuntuu helpommalta ja nopeammalta myödätä, jos pidän kättä alempana. Sen sijaan ulko-ohjan tuki pysyy varmempana jos ulkokäsi on ylempänä. Liian korkea käsi lukitsee kyynerkulman, sen sijaan liian matala käsi on kova.

Jalka edessä, kädet eri tasolla, jalustin syvällä.

2. Kaadun eteenpäin.
Kun tulin -13 kesällä Peninan tallille, suurimpia ongelmiani oli etukeno. Tuntui että ratsastan suorassa ja kaadun selälleni jos nojaan yhtään taaksepäin. Opin kuitenkin ratsastamaan suorassa, vaikka estetunneilla etukeno palautui ajoittain takaisin. Estetuntien lisäksi laiskat hevoset saavat etukenon, yritän sillä korjata hevosen vauhtia, vaikka tällöin hevonen muuttuu vain etupainoiseksi. Vaikka hevonen kulkisikin kovempaa, tämä ei ole ratkaisu.
Sairaalassa makaamisen jälkeen selkä- ja vatsalihakset katosivat, joten en jaksa istua suorassa. Yritän kokoajan treenata yläkroppaa, mutta ratsastuksen aikana joudun silloin tällöin palaamaan etukenoon koska en jaksa. Nykyään kuitenkin tiedän millon en ole suorassa ja yritän ratsastaa suorassa aina sen aikaa kun pystyn. En tiedä vaikuttaako se, vai onko se vain päässäni, mutta estesatulassa en vain pysty istumaan suorassa. Heti satulaan istumisen jälkeen yritän suoristaa, mutta olen silti kenossa..

Jäätävä etukeno, ohjat pitkinä.

3. Vien jalkaa liian eteen.
Kun alotin aikoinani ratsastamaan, olin liian plösö ja lihakseton pitämään jalkaa oikeassa paikassa. Treenillä se korjaantui, mutta nyt se on taas palannut. Istun estesatulassa todella pahassa tuoli-istunnassa (etukeno ja jalat edessä). Ajoittain osun jalalla Elmon kyynerpäihin. Samaa ongelmaa ei ole isommilla hevosilla vaikka istuisinkin päin persettä. Ollaan sairasloman jälkeen treenattu jalan oikeaa paikkaa ja vihdoin alkaa taas se löytyä. Aikaisemmin en ole oikein saanut tukea satulan polvituista, mutta nyt olen löytänyt yhteyden näiden kanssa ja ne auttavat jalkaa oikeaan paikkaan. Mutta niin kuin hevosetkin, välillä ratsastajatkin yrittävät päästä helpolla. Näinpä huonoina päivinä yritän esittää etten huomaa jalan taas valuavan eteenpäin. Joudun kuitenkin kohta toteamaan että pohje ei mene läpi ja skarppaan itseäni taas ratsastamaan jalka taaempana.

Jalka edessä, kädet eri tasolla, hartiat lysyssä.

4. Ulko-ohja löysänä.
Olen vasta sellaisen vuoden verran ymmärtänyt mitä tarkoittaa ulko-ohjan tuki sekä kiittämisen ja myötäämisen vain sisäohjalla. Tunneilla aina erehdyin myötäämään tai taputtamaan kaulalle ulkokädellä ja tajusin aina tilanteen liian myöhään. Yritin muistaa ja heti seuraavalla hetkellä tein uudestaan saman mokan. Automatisoinnin oppiminen kuitenkin auttoi tässäkin, enää ei tarvitse sanoa "kiitä sisäkädellä", vaan riittää pelkkä "kiitä hevosta". Mutta tuo myötääminen! Kun heppa toimii ja haluan kiittää, myötää sisäkäsi kunnolla. Jostain syystä edelleen, myötää myös ulkokäsi. Ei yhtä reilusti kuin vastakkainen, mutta kuitenkin. Hevoselta katoaa tuki ja heikompi hevonen voisi kompuroida tämän takia. Kiittämisen jälkeen saatan myös jättää ratsastamatta seuraavat pari askelta, jollon hevonen saa tilaisuuden kääntyä kulkemaan selkä notkolla.

Paino ei jalustimilla, kiitän ulko-ohjalla myötäämällä.

6. Jalustin liian syvällä.
Ilmeisesti tähän johtaa, kun puristaa polvella tai reidellä. Kun ratsastan meidän estepenkillä, olen kokeillut ratsastaa toinen kämmen polven ja polvituen välissä. Puristusta ei tunnu, joten uskon ongelman olevan enemmän reisien alue. Otan reisillä hevosesta vakaan otteen, jollon en tarvitse jalustimia ja jalustin höllyy taakse päin jalassa. Tämähän on väärin, puristava reisi estää hevosta liikkumaan kunnolla. Tähän ongelmaan kokeilen harjoitusta, jossa seistään jalustimien varassa. Harjoituksia löytyy Tina Sederholmin "Ratsasta paremmin" kirjasta.

Jalustin syvällä, katse maassa, hartiat edessä.