Näytetään tekstit, joissa on tunniste match show. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste match show. Näytä kaikki tekstit

28. toukokuuta 2016

Suomenhevosten Match Show 22.5.-16









Kauan sitten löysin kutsun Suomenhevosten mätsäreihin, jotka pidettäisiin sunnuntaina 22.5. Lahden Jokimaan ravikeskuksella, (jossa tätä nykyään toimii myös Salpauksen hevosoppilaitos). Pidin ajatuksesta viedä Mauno mätsäreihin, jossa katsottaisiin kaikkia hevosia samana rotunaan. Perus mätsäreissähän on vähän se idea että söpöin voittaa, nyt ehkä katsottaisiin vähän enemmän rakennetta ja liikettäkin. Vaikka olin ajoissa liikkeellä, ilmottauduin ja maksoin osallistumisen tietenkin viimeisenä päivänä.. Meille meinasi tulla samat logistiikkaongelmat, jotka estivät meitä lähtemästä Mäntsälän osakilpailuunkin. Kuitenkin Kisamatkalla-Senni, lähti samalle matkalle kahden trailerin voimin ja toiseen kyytiin mahtuisi toinenkin pötkylä mukaan. 

Näinpä sunnuntai aamuna Senni koukkasi Ypäjän keskustan kautta hakemaan meidät. Peninan piti alunperin lähteä mukaan, mutta lauantain Fair Play Cup oli imenyt raukan energiavarastot tyhjäksi niin lähti takaisin nukkumaan. Itsekkin mietin että mitähän vittua, kun seisoin hevosen kanssa pihalla klo 7:45 sunnuntai aamuna. Rakkaudesta lajiin vai miten se meni. 
Olin tuskaillut edellisenä iltana, että mitä tästä tulee.. Meidän yksi kuljetussuojista on rikki ja suitset ihan kulahtaneet ja turparemmi edelleen liian pieni. Mulla ei myöskään itselleni ollut mitään fiksuja vaatteita. Yläosia löytyi, mutta ryppysinä ja silitysvempeleet on vielä Hämeenkoskella. Alaosaan ei mitään, en ilmeisesti omista kuin työ- ja ratsastushousuja.. Mietin myös Maunon jaksamista, kun oltiin tosiaan oltu lauantaina Liedon osakilpailussa. Onneksi Mauno ei stressaa matkustamista tai vieraita paikkoja, on jopa lunkimpi kuin kotona! 

Oltiin ajoissa Jokimaalla, kerkesi hyvin hakea numerolapun, käydä vessassa, katsoa kehien sijoittelun yms.. Hevoset seisoi vielä hetken traikussa, kunnes siinä puoli tuntia ennen kehää otettiin ne ulos. Käveltiin Maunon kanssa käsihevosaluetta ympäri ämpäri, välillä otettiin muutama ravispurtti. Alkuun Mauno oli tosi tahmea lähteä juoksemaan, mutta virkistyi pian. Päivä oli erityisen lämmin ja ruuna nautti kun sai vain seisoa vieressä ja ottaa arskaa. :D Jos ei voittoa tulis niin ainakin käytös oli koko päivän ihan 10+. 

Olimme Sennin Pyryn kanssa samassa luokassa, suomenhevosruunissa. Toisin kuin useissa mätsäreissä, nämä suoritettiin yksittäisarvosteluna, joka oli mukavaa vaihtelua. Olimme luokamme viimeisinä kehässä ja Mauno oli sielläkin hienosti. Ruuna malttoi jopa seistä näyttelyasennossa jalat oikein päin, vaikka ei se ehkä ihan kaunein asento siltikään ollut. Salaa toivoin ykköspalkintoa, mutta kakkonenhan sieltä napsahti, niin kuin kaikille ruunille.


Pisteitä 38;
Tyyppi: hyvänpuoleiset tyypit, ryhdikäs 8
Runko: kevyt, lihaksikat lyhyehkö. hyvänmuotoinen, lyhyehkö kaula. vahva lapa, hyvä säkä, lyhyt selkä, luisu lautanen 7
Jalat: supistuneet etusääret, takajalat länkinen, kiverä kinner, ahtaat käytiliikkeet, väljenee ravissa 7
Käynti: tarmokas, takaa jäykkä 7
Ravi: tasapainoinen, letkeä 8,5
Hienossa kunnossa, hyvin esitetty ja valmistettu




Mauno voitti luokkansa ja meitsi oli äärimmäisen ylpeä, vaikka kamppailu oli tiukka Pyryn kanssa. Mauno vei voiton kuulemma ravinsa takia ja mä olen kaikille hokenut että ravi on Maunon paras ominaisuus! Myös Sennin Herkku pääsi luokkavoittajana biskehään, joten odottelua.. Herkun luokka oli aikalailla myöhässä, joten siitä ei onneksi ollut pitkä aika biskehään. Pyry ja Mauno seisoi sillä aikaa Jokimaan ravikatoksilla ja Mauno joi jonkun 20 litraa vettä kerta heitolla. 

Biskehä alkoi kahden maissa, vähän ennen otin vielä harjalla suurimmat tomut ruunasta ja parilla ravipätkällä herätin Maunon takaisin tähän päivään. Kierreltiin ikuisuus biskehää ja lopulta alettiin sanomaan hevosia jotka voivat poistua kehästä. Hoin päässäni "ei numeroa 68", mutta huudettiin 69. Mun mielestä seuraavan numeron olisi pitänyt olla joku seiskalla alkava, joten olin hämilläni että tarkoitettiinko Maunoa. Jonkinlainen sekaannus oli tapahtunut koska Mauno oli numero 69, mutta meillä oli silti 68 numerokyltti. No nii tai näin, me ei päästy tällä kertaa jatkoon. Herkku sen sijaan oli BIS5!

Herkku meni vielä kuvattavaksi, kun itse juotin Maunon ja laitoin kuljetussuojat valmiiksi. Mauno voitti hienon arvostelupaperin lisäksi riimu + riimunnarun ja showshinea. Kaikki biskehässä olijat saivat lisäksi Black Horsen Balancesäkin, joka lähti Vilanereiden matkaan koska itse en sillä mitään tee. 
Kotimatkaan lähdettiin lopulta, jolloin Mauno heitti ranttaliksi että hän ei mene traileriin. Lopulta kun liinan veti takapuolen alta, ruuna menikin koppiin. Kotimatka onneksi tuntui kestävän vähemmän kuin tulomatka. Ja kotona Mauno menikin tyytyväisenä suoraan päiväheinille.

13. toukokuuta 2015

Match Show 3.5.2015

Ilmotin Elmon aika päiviä sitten mätsäreihin. Samalla kyydillä kun menisi kaksi hevosta niin mukaan pääsi myös meidän shettis, Lotta. Ilmottautuneita otettiin 50 ekaa ja ilmoitin ponit siinä 40 ilmottautuneen jälkeen, joten otin pienen riskin että päästäänkö edes paikan päälle. Meidän oma vetoauto kun on edelleen rikki ja vielä tuolloin en niin pitkälle työvuorojanikaan tiennyt.

Työt selkeni ja isäni lähti isoisäni autolla taas kuskaamaan ja vetämään poneja. Traileri puunattiin samaisella viikolla ja asennettiin meidän tiimitarrat vihdoin ja viimein. On ollut niin sateisia säitä, mutta nyt saatiin kylkeen nämä!


Kissankulman eläinpiha järjesti match shown Vuorentaan koululla. Alue oli todella tilava, parkkitilaa oli rutkasti ja isolla kentällä pidettiin itse näyttelyt. Paikan päällä oli oma pöytä hieroja Niina Virtaselle, puffetti ja pieni expo. Palkintoja oli runsaasti, rusettien lisäksi löytyi rehusäkkejä, porkkanasäkkejä, satulahuopia, lahjakortteja, yms..
Tuomarina toimi Johanna Vaurio-Teräväinen, joka on kansainvälinen shetlanninponituomari ja Suomen Hippoksen hyväksymä suomenhevostuomari. Otettiin siis riski että hävitään näille roduille! ;D

Mulla itsellä oli töissä hankalat vuorot mätsäreitä edeltävät päivät, joten Peninan piti sienipestä Elmo kevyesti lauantai-illalla. Ja senpä takia piti tavaratkin katsoa jo maanantaina. Sen verran sadetta ja tuulta tuli ettei kokonaan pesu onnistunut, niin Penina pisti pesten vain hännän, jalat ja sienellä likasimmat kohdat. Päivällä itse ratsastin kevyesti Elmon, vaikka eipä ruuna mitenkään erityisen riehakkaaksi heittäydy vaikka vapaapäivän jälkeen lähdettäisiinkin jonnekkin.
Omat varusteet katsoin vasta perjantaina; valkoinen kauluspaita oli edellisistä kisoista ihan hevosen kuolassa, housuissakin jotain hiekkaa (eivätkä meinanneet mahtua päälleni!) ja liivin silkkinen selkäpuoli aivan ryppyinen. Onneksi kyseessä vain mätsärit.

Saavuttiin vähän niukasti paikan päälle, matkan varrella oli pakko pysähtyä hakemaan kahvia! Minulla oli iltapäivällä töitä, joten olin kysynyt aikaisemmin että voisiko Elmo olla luokkansa ensimmäisiä. Myöhemmin katseltiin aikatauluja uudestaan ja piti ilmoittaa että Roosa tai Penina esittäisi Elmon bis-kehässä jos mahdollisesti poni sinne pääsisi, tämä kehä nimittäin alkoi silloin kuin olisin jo töissä.
Meitä suosittiin hyvällä ilmalla, aurinko paistoi melkein kokoajan. Sillon tällöin pilvi meni arskan eteen, mutta kohta se tuli taas esille.

Elmo oli tyystin kuiva peruuttaessaan trailerista, aikaisemmilla reissuilla kun on soijaa jonkin verran pukannut päälle. Kakkaa putsattiin vielä hännästä, muuten lähdettiin suht suorilta käsiltä seisomaan ja odottelemaan omaa vuoroamme hiekkakentän toiseen päätyyn. Elmo käyttäytyi koko reissun tosi hyvin, vähän levottomuutta ilmeni. Varsinkin kun olin jo lähtenyt töihin, niin sain jälkeen päin kuulla että Elmoa olisi pitänyt kokoajan taluttaa tai hiekkapohjan kuopiminen alkoi.. :D
Elmon vuoro oli heti kolmannessa parissa, parina oli 4 vuotias arabiruuna. Jännästi mätsäreiden kaksi ainoaa miesesittäjää olivat parina. :D
Ensin oli Elmon vuoro. Elmo oli näyttelytreeneissämme laiska ja tätä piti vetää perässä. Kehässä meno oli ihan toista, Elmo ravasi mielettömän energisesti! Jonkin verran tepasteli kun piti rakennetta näyttää, mutta pari pitkää pätkää seisoi nätisti. Antoi myös hampaat katsoa hienosti. Tuomarille kuitenkin ilmoitin että Elmo on syntynyt 2010, eikä 2000, kun tälläinen virhe oli listoihin lipsahtanut. Tuomari sanoikin että se muuttaa kaiken. Venasimme hetken kun arabi hoiti oman hommansa ja sen jälkeen jaettiin ruusukkeet. Elmo sai ykköspalkinnon ja pääsi siis jatkamaan voittajien kehään.


Voittajien kehään oli suht lyhyt aika, joten ei ruvettu laittamaan hevosia traileriin odottamaan. Tämä oli Elmolle kuitenkin vapaapäivä treeneistä, joten kävelytin ponia aika paljon. Kuvaajaryhmä pyysi että saisi ottaa ponista kuvia, mutta siinä Elmo vetikin täysin ranttaliksi. Yhden ison pystyyn nousun teki ja loput ajasta vain seilasi eestaas eikä ollut hetkeäkään kunnon näyttelyasennossa.
Sen sijaan seisominen onnistui taas heti kun palattiin nurmikolta hiekkakentälle..



Ykkösten kehä alkoi siinä joskus yhden maissa, meitä taisi olla 8 hevosta siellä. 4 sijoittui, mutta me ei siihen porukkaan kuultu, jytkymmät hevoset vei voiton. Kehän voitti mätsäreiden ainut hevosori ja kyseinen hevonen voitti myös biskehän.

En nähnyt Lotan suorituksia, mutta veti kuulemma täysin possuiluksi ja tuomari heitti ponin kehästä. 2. palkinto automaattisesti, mutta poni voitti kuitenkin kakkosten kehän! Biskehä kutsui, mutta siellä jäi sijat saamatta.

Kotimatka meni ilmeisesti hyvin. Elmo ei enää yhtään vierasta traileriammekaan ja heinäverkon safkakin jo maistuu. Ruuna kun ei ole pahemmin trailerissa suostunut syömään aikaisemmin.

Arvostelussa jokaisessa kohdassa oli kehuja, muunmuassa kehuttiin elegantiksi ja ryhdikkääksi sekä päätä kauniiksi. Käynti oli rentoa ja ravi tahdikasta, mutta saisi olla vielä joustavampaa.