30. syyskuuta 2014

Kenttäratsastuksen aluevalmennuskatsastukset 27.-28.9.-14

Liiankin tarkkana ihmisenä olin listannut jo reilu viikkoa ennen hirveän litanian, mitä Elmo tartteisi kuljetukseen, tallipaikalle ja valmennuksiin, sen lisäksi listalla oli mun kamat myös. Mutta pakko myöntää, mitään ei jäänyt puuttumaankaan!
Olin viikolla pessyt satulahuovat, loimet, pintelit ja lisäksi pesasin pitkästä aikaa myös matkustavan harjakassin sisällön. Käytiin vielä ostamassa Elmolle hokit ja hokkikengät. Perjantaina pakkasin kaiken mahdollisen ja lauantaina loput. Perjantaina myös vaihdoin hokkireikäiset kengät ruunalle, sen varuilta että sunnuntaina tartteisi nurmihokit.
Meidän kouluvalmennus oli vasta 19-20, joten ei ollut lauantaina kiireitä. Siivoiltiin ja pakattiin vielä omat tavarat lauantai aamulla, lähdettiin keskipäivällä tallille siivoomaan. Kolmen maissa Akro ja Elmo olivat autossa ja tavarat perässä. Hevosauto on tilaihme, sinne mahtui kahden hevosen tavarat, iso kisakaappi, paaleja heinää yms.


Matka sujui maltillisesti, molemmat  ruunat mussuttivat heiniään. Noin kahden tunnin autolla huristelujen jälkeen oltiin Ypäjällä. Löydettiin kaksi viikkoa sitten Elmolle yöpaikka yksityistallilta ihan Opiston vierestä, Akro jäi sinne kun me Elmon kanssa jatkettiin matkaamme Opistolle. Oltiin vähän liian aikaisessa, joten kerettiin katsoa edellisten tuntia ja valmistautua henkisesti.

Puoli tuntia ennen Elmo pääsi autosta, laitettiin ruuna kuntoon ja mies kyytiin. Käveltiin siinä loppuaika, kunnes päästiin maneesiin. Pakko sanoa tähän ehti että Elmo veti kyllä parastaan, tosin niin yritin minäkin! Ajottain ruuna jännittyi, mutta se oli odotettavissakin. Seppo Laine teki meillä ihan perusratsastusta, siirtymisiä ja pitkiä pätkiä ravia ja laukkaa. Elmo kuunteli minua, eikä keskittynyt muualle, niin kuin aina välillä on hällä tapana. Ajottain hidas edelleen jalalle. Saatiin Sepolta apua käynnin energisyyteen, joka on viime aikoina ollut hukassa totaalisesti.
Tunti meni siis omasta mielestäni hyvin ja oli hyvä jatkaa matkaa takaisin tallille.
Elmo jäi tutimaan ja me lähdettiin isäni kanssa Turkuun asti yöpuulle.

Maastoesteet oli meillä sunnuntaina klo 13-14, Turusta lähdettiin yhdentoista pintaan. Kouluvalmennusta en jännittänyt, mutta esteitä kyllä aavistuksen. Esteille piti verkata hevonen valmiiksi, joten oltiin reilusti aikasissa derbykentän päässä ja ravissa sekä laukassa lämmittelin ruunan. Kentällä oli kaikennäköistä estettä, mutta me hyppättiin vain erinäköisiä tukkeja. Aloitettiin hyvin, Elmo hyppäsi kuin sammakko ja yritin pysyä perässä. Sitten tapahtui esteen ohitus, jonka jälkeen aloin vähän itse epävarmaksi. Pari kertaa jouduttiin lähestymään esteittä uusiksi ohituksien takia, mutta kaikille esteille saatiin hyviä hyppyjä, sen jälkeen kun olin liukunut satulasta alas kolmannelle tukille. :D Hypättiin kolme tukkia ja kakkostukki oli kaikenkaikkiaan vaikein, kun kolmosen jälkeen palattiin kakkoselle.
Lopuksi mentiin pienelle lätäkölle, Elmo pääsi ensimmäistä kertaa veteen. Ryhmän kaksi muuta hyppäsivät nousuesteen, tukin ja jatkoivat veteen. Elmolle riitti nousuesteen ylitys, sekä ravissa veden läpi meno.


Ensimmäinen tukki.
Toinen tukki.

Kolmas tukki.


Oon niin ylpee pienestä ruunasta! Kaikkien ohituksien jälkeen pakko sanoa että odotin tunnin menevän kaiken kaikkiaan paljon pahemmin! :D Elmo oli ihan loistava, mutta eikun reeniä molemmille. Minun pitää vielä itse oppia olemaan kyttäämättä estettä, sekä jatkaa ratsastusta myös esteen jälkeen. Lähden myös liian aikaisin esteelle. Elmo hyppää vielä jalat sikin sokin, mutta hyppää rohkeasti. Elmo myös tekee hyvin ratkaisuja itsekseen, ollakseen vasta 4v. Tämän parempaa ekaa kertaa en voisi kummallekkaan odottaa!




Emme päässeet varsinaiseen ryhmään, mutta kahden muun nuoren ratsun tavoin saamme osallistua leireille aina kun tilaa löytyy! Nyt aletaan etsiä meille kenttävalmentajaa, niille kuukauksille kun emme leirille mahdollisesti pääsekkään. Tässä lähellä on onneksi useampikin paikka jossa harjoitella maastoesteitä ja oonhan mä pari estettä kotiinkin tehnyt jo.

Käytiin hakemassa loput kamat tallilta ja lähdettiin Elmo autossa takaisin kotiin. Akro jäi tyytyväisenä uuteen ylläpitopaikkaansa.


24. syyskuuta 2014

Kuvapostaus; Elmo tähän päivään asti

Sain söpöjä vauvakuvia Elmon entiseltä omistajalta. Niiden innoittamana tuli tämä postaus.

Syntymäpäivänä!




Emästä vieroittamista.


Elmo on tänäkin päivänä yhtä hönön näköinen :D



Orilaitumelle menossa.


Elmolla on aina ollut näyttävä ravi!

Elmo kotiutui meille.

Ensimmäisiä ratsastuskertoja.

Rakennekuva kesäkuulta

Rakennekuva syyskuulta

Koulutuuppausta syyskuussa
Miksu hyppää Elmolla.

Viikonloppua kohden, Elmo pakataan autoon lauantaina ja  suunta kohti Ypäjän katsastuksia!

12. syyskuuta 2014

Kysymyspostaus!

Se aika on taas, nimittäin kysymyspostauksen. Mieluiten vain heppakysymyksiä, mutta katotaan tuleeko minkälaisia muita kysymyksiä. Kysymyksiä voi heitellä kommenttina alas taikka sähköpostiin: axxeli1991@gmail.com



6. syyskuuta 2014

HäkRan seurakoulukilpailut

HäkRa 06.09.2014
Helppo C:2 2000
Alex - El Fragante
52,38%

Hyvin pienten harjoittelujen jälkeen lähdettiin tänään keskustaan kisailemaan, Elmon eka HeC. Eilisissä rataharkoissa Elmo oli väsynyt ja haluton, tuntui jotenkin oudolta. Otettiin yksi reipas laukkapätkä, jonka jälkeen ruuna keskittyi paremmin minuun ja saatiin ohjelma kerran hyvin läpi. En tajunnut tätä aikaisemmin että ohjelmassa on lävistäjät laukassa, jota ei olla harjoiteltu. Ne ei kuitenkaan tuottaneet vaikeuksia ja harjoituksissa saatiin hyvät keskiravit myös. Illalla vielä letitettiin Elmon tukka valmiiksi, aamulla laitettiin nystyrät. Tukan ohentelun jälkeen saatiin nyrstyröistäkin kunnolliset. :D Varusteet valmiiksi ja illalla haettiin vielä bensaa heppa-autoon.

HäkRan kisoissa meni luokat vaikeimmasta helpoimpaan, sekä olin luokan loppupäässä. Niinpä lähdettiin vasta puoli yhden maissa keskustaan ja kisapaikalla autosta purkaantui hikipallo-Elmo. Memmu vinkkasi että Elmo ei vaadi hurjia lämmittelyjä, antaakseen parhaansa radalla. Verryttelyssä lämmiteltiin lihakset ravissa, sekä otettiin muutama laukannosto. Siinä oli meille tarpeeksi ja päästiinkin melkeinpä siitä suoraan odottamaan vuoroamme kentän laidalle.

Rata alkoi tosi hyvin! Memmu on saanut Elmosta paljon tasasemman edestä, sekä käyttämään takaosaansa ja sen huomasi. Ravi olisi inasen saanut olla energisempi, mutta Elmo tuntui niin hyvältä etten uskaltanut lähteä tahtia lisäämään. Aavistuksen ruuna oli ulkopohkeelle hidas, joka rokotti pisteistä. Eniten pelkäsin laukannostoja, joka aiheutti sen että unohdin radan TAAS! :D Jätin kokonaan käyntiosuuden, lähdin laukalle keskiravien jälkeen.. Kuitenkin käänsin takaisin kohdalle ja suoritin käynnin, kärpäset hyökkäsi heti Elmon naamalle. :( Olen itse vieläkin liian hidas ratsastamaan ja sen näkee näissä pienemmän radan ohjelmissa, oman hitauteni takia laukannostot venyivät yhden kirjaimen välin liian pitkiksi. En myöskään osaa täysin keskittyä olennaiseen. Joko keskityn seuraavaan kohtaan, jolloin en ratsasta täysillä sen hetkistä tehtävää, tai sitten ratsastan askel askeleelta, jollon en kerkeä valmistella seuraavaa tehtävää. Tänään tapahtui jälkimmäinen. Jouduin myös tuuppimaan ruunaa eteenpäin, ei olisi millään muka jaksanut laukata. Harmitti vasemman laukan rikot, keskitinkin kaiken sitten siihen ettei oikeakin rikkoituisi. Elmo käyttäytyi taas hyvin ja teki selvästi parhaansa, ihan huippu Elmo. (: Mokat oli ihan satulaan päällä, eikä ne meitä harmita, tän parempaa ekaa HeC-luokkaa en odottanutkaan. Vähän pettynyt olen kyllä keskiraveihin, askel ei yhtään pidentynyt, toisin kuin vielä eilen. Tästä on helppo jatkaa ja pian päästään nousemaan HeB -luokkiinkin, kun vielä vähän hiotaan laukkaa ja keskiaskellajeja.

Tänään oltiin vain kolmistaan liikkeellä, minä, Penina ja isäni. Joten kuvia ei nyt valitettavasti ole, mutta rata saatiin videolle;

5. syyskuuta 2014

Elmon maastakäsittelyviikko kuvina

En tiedä onko otsikko yhdyssana, mutta menkööt. Tipuin tosiaan viimeksi sänkkärillä ja siitä asti olen vältellyt ratsastamista, häntäluuhun ilmeisesti tuli jonkin sortin hiusmurtuma. Viime yönä pystyin viimein nukkumaan selälläni, joten tänään palaan takaisin satulaan ja vedetään treenit lauantain HäkRan kisoja varten. Ja tänään mikä hienoin uutinen; Päästiin Elmon kanssa kenttäratsastuksen aluevalmennuskatsastukseen!


Elmoa on viimeisten viikon aikana taluteltu maastossa, juoksutettu, irtohypytetty, hierottu ja Memmu Koivisto kävi taas ratsastamassa. Elmolla on nyt kaksi kertaa ollut juoksutuksessa kumichampon, mutta se ei ole oikein tuottanut tulosta. Elmo välillä rentoutui, mutta yhtä paljon kulki jännittyneenä. Niinpä kokeiltiin viimeksi pessoa-juoksutusjärjestelmää, joka suht löysänäkin ohjasi Elmon oikeaan suuntaan ja ruuna oli alusta saakka paljon rentoutuneempi ja käytti takaosaansa, paljon parempi kuin champoneilla. Lihasjumit kaulassa rupee aukeamaan ja lantion jumit ovat kanssa poissa. Memmu taas sai ruunan toimimaan, viimeksi vasen laukka toimi mutta oikeaa joutui hakemaan. Tällä kertaa nousi heti oikea laukka niin kuin kuuluu. (:
Ilosia uutisia myös estepuolelta, Mikael Wahlman palasi Suomeen, joten ruuna pääsee pian Korpikylään hyppelemään Miksun kanssa!