31. tammikuuta 2015

Sairaalassa

Leikkaukseni oli 20. päivä, olen nyt maannut lähes 2 viikkoa pedissä. Ylösnousemisesta saatika kotiin lähdöstä ei ole ollut puhetta.
Elmo on liikkunut silloin tällöin Roosan toimesta, Peninakin on luvannut mennä selkään. Peninan pitäisikin ruveta opettamaan parempia väistöjä sekä avoja ja sulkuja ruunalle.
Meillä oli pientä satulaongelmaa, myin Elmon koulusatulan pois kun se ei enää istunut Elmolle eikä ole koskaan sopinut Bambelle tai Kisselle. Ostettiin Peninan kanssa yleissatula (jonka merkkiä en muista) ja Daslön koulupenkki. Tykkäsin koulupenkistä, mutta 16,5 tuuman penkki on kyllä liian pieni mulle. Yleissatula on 17" ja se on nyt Elmolla. Pureudun koulusatulan etsintään kun kotiudun, harkinnassa ainakin Cliff Barsny Kanter.
Memmu ei ole vielä käynyt, rupean hänen kanssaan sopimaan myös ratsastuksia kun pääsen kotiin.
Roosa on alustavasti menossa Wahlmanin ja Norilon estevalmennuksiin, niin pääsee vähän hyppäilemäänkin ruuna.

Ja mikä hienointa, ostettiin Peninan kanssa kahden hevosen traileri, Fredi merkiltään. En ole itse sitä päässyt vielä edes näkemään. Siihen olisi tarkoitus tilata tarroja.

Kuvassa myös meidän uusi Saab <3

Alla vielä kaksi hyppyvideota jossa Elmo menee vähän isompia esteitä kun on tottunut ratsastajan kanssa menemään. Ruuna on joka hyppypäivän jälkeen selkeesti itsevarmempi itseensä, koulutreenien jälkeen ei samanlaista fiilistä olla vielä saatu.


16. tammikuuta 2015

Kausi 2015

Kaudesta 2015 piti tulla hyvinkin valmennus- ja kisapainotteinen, niin Bamben kuin Elmonkin kanssa. Nyt kuitenkin pientä takapakkia aiheuttaa sairaslomani, jonka pituudesta ei vielä ole tarkkaa tietoa. Toisaalta loma osui nyt hyvään saumaan, vielä ei juuri ole kisoja, niin kovin montaa tuskin ehditään missata. Sen sijaan olisi ollut nyt tärkeää saada lisää harjoitusta esteille Elmon kanssa sekä saada lisää kuntoa Bambelle ja meille enemmän yhteisiä ratsastustunteja. Bambelle olisikin nyt etsinnässä ratsastaja siksi aikaa kun olen sairaslomalla. 
Elmolle olen yrittänyt etsiä ratsastajaa saikun ajaksi niin että maksan hevosen ylläpidon, valmennukset ja kisakulut, mutta sijaintimme on kaikille kovin hankala. Koiviston Memmulta olen kysynyt pitempi aikaisen ratsutuksen hintaa ja paras ajatus on nyt ollut se, että Memmu ratsastaisi Elmolla ainakin kuukauden. Seuraava kuukausi taas voisi olla estepainotteisempi, ajateltiin viedä Elmoa viikottain Mikael Wahlmanin ratsutettavaksi.
Viimeistään huhtikuussa toivon itse olevani taas kaikkien hevosten kyydissä, tai sitten se meinaa sitä, että kolmas kuukausi olisi maastakäsittelyä.
Sairaalassa oloaikani hevoset kuitenkin saavat kaikki lomailla.

Sairasloma pilaa rutiineja sen verran, että yhteinen kisakautemme Elmon kanssa jää sinne syksymmälle. Memmu on sanonut että kilpailee koulua mielellään Elmon kanssa, joten heidät nähdään radalla aikaisemmin. Saa nähdä saadaanko Miksu hyppäämään ruunalla kisoissa.

Kisse ei tuota juuri huolta, porukkaa on tallilla niin paljon, että saan varmasti tamman liikkumaan (jollei muuten niin lahjomalla ihmisiä ;D)

Sairasloman jälkeen olisi sitten tarkoitus lähteä hiomaan Elmon maastovarmuutta erilaisilla ja -pituisilla lenkeillä, niin taluttaen kuin ratsainkin. Bambella sen sijaan aloitetaan enemmän hyppyhuommia, mahdollisesti käydään myös Bamben kanssa treenaamassa Miksun luona.

Kesä menee siis meillä enemmänkin harjoitteluun ja valmentautumiseen, syksyllä voidaan lähteä katsomaan sitten useampia kisoja, Elmon pitäisi jo startata esteitäkin ja samoin Bamben ois tarkotus pitkästä aikaa päästä kisakentille. Viime syksynä oli myös lähistöllä laukka- ja matkakisat, saa nähdä lähdettäisiinkö niihin ruunan kanssa, jos nuo vain järjestyvät tänänkin vuonna.

Pikainen katsahdus vuoteen 2015! Vuosihan aloitettiin Ypäjän aluevalmennuksilla, niistä juttua tulossa!



5. tammikuuta 2015

Vuosi 2014 pähkinänkuoressa

Vuoden 2014 tammikuu alkoi laivareissulla yllätys yllätys, tosin Tallinnan sijaan oltiin Tukholmassa. Tammikuu meni muuten hiljaisissa merkeissä, Kisse vietti vielä sairaslomaa ja muutenkin toiminta Palomaalla oli hiljaista kentän huonon kunnon ja pakkasten takia. Tein hommia isolla ratsastuskoululla ja se oli tosi miellyttävää puuhaa, vaikka silloin tällöin töissä vituttikin (no ketäpä ei aina joskus?).


Helmikuussa tapahtui Elmo! 13.2. käytiin katsomassa ruunaa kotonaan, viisi päivää myöhemmin lähdettiin hevosautolla hakemaan hevonen meille. Helmikuun lopussa kävimme Peninan kanssa Helsingissä estetuomarikurssin.


Maaliskuussa tapahtui Sulo! 12-vuotias, mutta energinen ja kovapäinen pieni sydäntenmurskaaja jackrusseluros tuli kotiimme. Siitä alkoikin Peninan jatkuva lässytys koiralle ja vihdoin tämänkin pitää huonossakin säässä mennä lenkille! :D Vähän sitten tulikin työn jakoa enemmän, Penina lenkittää koiraa niin säästyy enemmiltä kotihommilta. Tässä kuussa alotin myös toisella tallilla työt, isommalla ja parempi palkkaisella. Myös Orimattilaan muutto tapahtui, kämppä oli kerrostalokaksio ja asunto oli omasta mielestäni tosi kiva, parveke ja kaikkea.


Huhtikuu oli kovin työpainoinen, kotona hevostelu oli pienemmällä. Aloitin varovaisesti Kissen liikuttamista ja Elmon selässä käytiin silloin tällöin vähän ravailemassa. Huhtikuussa myytiin Muse. Olin kovin harmissani ja teki mieli lopettaa koko ratsastus. Viimeisen kerran taisin Musella ratsastaa esteitä 20.4. Muse kuitenkin pääsi hyvään kotiin ja uskon että meillä on aina paikka Muselle, jos jokin menee myöhemmin myttyyn.


Toukokuun lopussa - kesäkuun alussa olin sairaslomalla työtapaturman takia, olkapää meni sijoiltaan. Silloin myös ratsastin vielä vähemmän kuin viime kuussa. Nostelut ja vetämiset teki kipeää, mutta pääsin satulaan jo ennen saikun loppua.


Kesäkuussa oli mun ja Elmon ensimmäiset kisat, ensin HäkRalla ja sitten KopRalla.
Kesäkuu-elokuu oli meidän Miekkiö-projekti, hevosemme asuivat heinäkuun Miekkiössä. Sopimuksemme ei kuitenkaan miellyttänyt molempia osapuolia, niin kariutui juttu siihen. Toisaalta hyvä, en olisi muuten nykyisessä työpaikassani! Elokuussa kävimme taas koulukisoissa, tällä kertaa Asikkalassa. Hevosjutuista muihin juttuihin, Cheekin Stadionkeikka oli elokuussa! Kesällä pääsin myös liikuttamaan hevosia aktiivisemmin, Elmo kehittyi huimaa vauhtia.


Syyskuun alussa muutimme takaisin Hämeenkoskelle, mutta omaan asuntoon. Löysimme edullisen rivitalokaksion keskustasta, jossa on myös koiralle takapiha. Taas koulukilpailuissa Elmon kera , HäkRalla. Loppukuussa kävimme Ypäjällä kenttäratsastuksen aluekatsastuksissa ja pääsimme mukaan nuorten ryhmään. Elmon treeneihin otettiin enemmän mukaan esteitä. Syksyllä Elmoa rupesi ratsuttamaan Memmu Koivisto ja käytiin silloin tällöin hypyttämässä Elmoa Mikael Wahlmanin luona.


Lokakuun lopulla aloitin nykyisessä työssäni Hesburgerissa. En välitä tuntemattomista ihmisistä, inhoan kuumaa ja sisätöitä, mutta toisaalta on mukava hymyillä ikkunan takana kun ulkona on -20 ja tuulee sekä sataa taivaan täydeltä. Pidän työstäni enemmän kuin olisin uskonut. Sekä tärkein asia, palkkani on parempi kuin koskaan hevoshommissani on ollut.


Marraskuussa ei tapahtunut erikosia. Liikuttelin hevosia ja kävin töissä. Heti kuun alussa aloitin myös Bambella ratsastamisen.


Joulukuussa hevoset joutuivat silloin tällöin lomailemaan, kentän kunnon takia ja kaikki maastotietkin olivat jään peitossa lähes koko kuukauden.

Pysykää kuulolla, ensi päivityksessä sitten tämän vuoden tavoitteesta ja välitavoitteista, tulevista kisoista, valmennuksista yms! (: