HäkRa 7.6.-2014
Helppo D:3 2013
Alex - El Fragante
50,6%
Tulee jonkun verran myöhässä tämä päivitys, syynä ihan vain vammanen windows 8 -kone, joka ei meinannu tunnistaa videokameran johtoa. Monena päivänä kokeilin siirtää videoita koneelle, mutta ei - ja tänään yhtäkkiä suostuikin..
Kisakausi vihdoin ja viimein kunnolla avattu "oikeiden" kisojen merkeissä ja vieläpä samalla avattu Elmon "kisaputki". Ensin meinasi nämäkin kisat jäädä, nimittäin myöhästyin ilmoittautumisesta, mutta pääsin peruutuspaikalle.
Noin kaksi viikkoa harjoittelin ohjelmaa, kaksi kertaa pidettiin ratatreenit ja muuten hain vain Elmon kanssa tuntumaa ja tempon pysymistä, Elmolla on vielä huono tasapaino ja ei juurikaan lihaksia, jonka takia vauhti on joko liian nopeaa tai liian hidasta. Oikea kierros on Elmolla huonompi ja Penina onkin taitavampana ratsastajana sitten ratsastanut varsinkin tuohon vaikeampaan suuntaan ja kisoihin mennessä Elmo menikin oikeaan jo oikein kivasti verrattuna esimerkiksi viikon takaiseen! Panikoin vähän kun huomasin että HeD -ohjelmassa on peruutus ja Elmo ei ole ikinä peruuttanut. Aikaa oli vain 2 viikkoa eikä ihan sitäkään ja hätiköin peruutusharjoitusten kanssa, joka sai Elmon hämilleen ja jännittymään. Saimme kuitenkin todella hyviä peruutuspätkiä, kunnes tuli toiset ratatreenit. Juuri viime ratsastuskerralla saimme hyviä ja rauhallisia peruutuspätkiä, mutta seuraavana päivänä Elmolle jäi peruutusvaihde päälle vaikka miten ajoin sitä eteenpäin. Päätin jättää peruutukset siihen ja ottaa radalla vaikka sitten yhden peruutusaskeleen, jos hevonen tuntuu siltä.
Elmo ei ole juurikaan matkustellut ja vielä vähemmän ollut vieraissa paikoissa, tämä oli meidän kanssa eka yhteinen reissu, jos ei lasketa reissua kun Elmo haettiin meille. Elmo kuitenkin menee tosi hyvin autoon ja käyttäytyy siellä hevosiksi, vaikka perille päästyämme olikin etujalat, ryntäät ja kaula ihan litsläts hiestä. Varusteiden laitossa vähän levottomasti pyöri, joka on ihan ymmärrettävää kun on eka kerta. Kun nousin selkään, Elmo yllätti ja nousi vähän takasten varaan, mutta loppupäivän Elmo oli kuin mikäkin kisakonkari! Käveli tuntemattoman metsälenkin muina miehinä, verrytteli muiden hevosten seassa, eikä pelännyt kouluaitoja, tuomarin autoa tai kunniakierroksen musiikkia.
Verryttelyssä lämmiteltiin pitkillä ravipätkillä, otettiin vähän voltteja ja siirtymisiä. Siirtymisiä ei olla kotona otettu kauheasti, niitä olisi voinut ottaa enemmänkin verryttelyssä, mutta tajusin asian vasta loppuvaiheessa. Pysähdykset ja peruutukset saivat jäädä, vaikka kovasti olisin halunnut katsoa onko Elmolla taas suunta taaksepäin.
Radalla Elmo suoriutui tosi hyvin! Ajottain oli jopa tosi rentona ja tempo säilyi suht samana koko suorituksen. Peruutus meni mönkään, sitä odotinkin. 5 askeleen sijaan tuli ainakin 7, vaikka lähdin ajattelemaan eteenpäin jo kolmannen askeleen kohdalla. En ole ihan varma mitä tapahtui, mutta Elmo lähti peruutusvaihteelle ihan yhtäkkiä kesken voltin. Saatoin itse tehdä jotain, jonka Elmo käsitti väärin. Ajattelin siinä vaiheessa että peli oli tässä pelattu ja jätän kesken, mutta Elmon takia jatkoin loppuun. Epäonnistuneen peruutuksen takia unohdin radan TAAS. Tai no varsinaisesti en unohtanut, jätin vain toisen suunnan voltin ja lävistäjän tekemättä koska muistin että tein ne jo.. :D Päästiin kuitenkin lopputervehdykseen ja kaiken kaikkiaan rata oli tosi hyvä ja sujuva meidän ekaksi radaksi! Toi oma pää pitäisi vain saada pysymään kurissa.. Oisko muistipelit mitään? Oon tosi ylpee Elmo pojasta! Lisää rutiinia molemmille niin mehän lähdetään ruusukkeiden hakuun.
Valitettavasti juuri mun suorituksen aikana satoi vettä, ja mun fossiilivideokamera ei pysty silloin tarkentamaan. Videon laatu on siis hyvin epätarkkaa.. Aina välillä kamera kuvaa myös ihan kaikkea muuta kuin suoritustani, kuvaaja keskittyi vissiin johonkin oleellisempaan.. :D Penina kuitenkin teki lyhyen pätkän radasta.
Sain vihdoin ja viimein uuden putken kameraan, joten oli ilo ottaa kuvia sunnuntain HäkRan estekisoista! Minun kuvistani kiitos Peninalle, säädin Peninalle itse kamerani "auringonpaiste" -asetuksille, joten pahoittelen huonoa laatua kun auringonpaiste sitten katosikin.
Paperissamme kehuttiin Elmoa mukavan näköiseksi, joskin vielä jännittyneeksi ja oikeassa kierroksessa menee pohjetta vastaan. Miinusta tuli myös ylimääräisestä peruutuksesta sekä radan unohduksesta. Ihme kyllä, pääsimme siitä huolimatta juuri ja juuri läpi! Paperissa on prosentteina 49,6%, mutta HäkRan sivuille tuli viralliset tulokset ja ilmoitus viimeisen luokan virhelaskennasta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulukisat. Näytä kaikki tekstit

17. kesäkuuta 2014
HäkRan seurakoulukisat
Tunnisteet:
elmo,
hed,
helppod,
koulukilpailut,
koulukisat
Sijainti:
16800 Hämeenkoski, Suomi
28. huhtikuuta 2014
Salpauksen harjoituskoulukilpailut
Salpaus 26.4.2014
C-merkin kouluohjelma, 1997
Alex - Akrobats
50,00%
Akrolla olen ratsastanut ehkä viisi kertaa (jos sitäkään..) ja kilpaillut en ole yhtään, siitä huolimatta villiinnyin ja lähdin yrittämään parastani. En ollut lähdössä ensin kisoihin ollenkaan, joten en itse kerinnyt valita hevosta messiin. Roosa ja Jenni lähti Vespalla, Penina Akrolla - joten minulle jäi valittavaksi vain toisen luokan meno Akrolla. Pikaiset treenit vedettiin torstaina ja hevonen vei mua kun märkää lapasta. Käynti ja ravi meni todella hyvin, mutta laukassa ei tahtonut kääntyä ja kiihtyi jatkuvasti.. Siirtymät olivat myös liikaa kädellä.
Halusin kuitenkin väkisin aloittaa kisakauden, joten lauantaina pakattiin hevoset autoon ja kamat perään.
Olin heti ensimmäisessä verkkaryhmässä, ja Akro kyllä tuntui paremmalta kuin harjoituksissa. Enemmän tilaakin kyllä maneesissa oli, ei tarvinnut kokoajan olla Akroa kääntämässä kulmissa. Annoin Akron kuitenkin tempoltaan mennä vähän reippaammin, että saataisiin turhat höyryt pois.
Meidän vuoro oli neljäntenä, joten jouduttiin hetki odottamaan käsialueella. Jännitti enemmän kuin osasin odottaa, mutta se katosi kun pääsin aitojen sisäpuolelle. Vihellettiin, otin yhden ravivoltin ja siirryin tervehdykseen. Alku meni suht mukavasti! Akro tuntui taas paremmalta kuin aikaisemmin, tempo pysyi samana ja rauhallisena. Siirtymiset olivat edelleen hitaita ja liikaa kädellä. Sitten tuli loppuosuus, nimittäin laukat. Laukannostot molemmat myöhästyivät aika reilustikkin, ja ehdin hermostua näistä sen verran, että unohdin seuraavan täyskaarron. Hermostuin lisää niin unohdin mennä tervehdykseen..
Ensimmäisiksi yhteisiksi koulukisoiksi olen kuitenkin todella tyytyväinen, vaikka vika sijoitus ja hikisesti läpi päästiinkin. Ilman unohduksia olisi tullut paljon enemmän pisteitä. Ja ainakin olin pirun komea pari Akron kanssa, pääsin myös ekaa kertaa kokeilamaan siskon ite alusta asti juuri mulle tekemää kisatakkia!

akrobats,
asikkala,
harjoituskilpailut,
helppo c,
kilpailut,
koulukilpailut,
koulukisat,
salpaus
Sijainti:
17200 Asikkala, Suomi
22. joulukuuta 2013
Kisakalenteri 2014
2014 tuo mahdollisesti todella paljon uusia tuulia, osa niistä vaikuttaa myös positiivisesti kisakalenteriin - jos ja kun kaikki menee niin kuin pitää. Siksi tuntuu nyt vähän tyhmältä päivittää tätä asiaa, koska kisakalenteri näyttää myöhemmin joko paljon suuremmalta tai pienemmältä kuin tämä nyt. Myöskään kaikki eivät ole seurakisojaan kalenteriin merkinnyt.
Kuitenkin tarkoitus olisi ensi kaudella kehittyä lisää, joten saattaa olla että jotkut kisat jää valmennuksien tieltä pois. Sitä rahaakaan kun ei ole jakamiseen asti.
Jos alue-esteet menee edes kohtalaisesti, niin ehkä voisi vielä loppuvuodesta kävästä joissakin Ehon tallin kisoissa.
Jos saadaan Kisse kuntoon, niin tällekkin tekisi hyvää nähdä kisapaikkoja. Jos ei muuten niin HäkRan koulukisat ainakin?
Lihavoidut kisat ovat ne tärkeimmät!
19.1. Rataharjoitus, Pyyrylän tila
21.4. Harjoituskisat (koulu tai este), Ratsutalli Uusmattila
27.4. Seurakoulu, Pyyrylän tila
1.5. Harjoitusestekisat, Ratsutalli Uusmattila
8.-11.5. Spring Tour, Korpikylän Ratsastuskeskus
18.5. Seuraeste, Pyyrylän tila
25.5. Alue-este, Takkulan Talli
29.5. Koulukisat, Ratsutalli Uusmattila
1.6. Aluekoulu, Takkulan Talli
7.6. Seurakoulu, HäkRa
8.6. Seuraeste, HäkRa
15.6. Seuraeste, Ratsutalli Uusmattila
5.7. Aluekoulu, Ratsutalli Uusmattila
6.7. Estekisat, Ratsutalli Uusmattila
11.-12.7. Alue-este, Hennala
30.-31.8. Alue-este, Takkulan Talli
6.9. Seurakoulu, HäkRa
7.7. Seuraeste, HäkRa

2014,
alue,
estekisat,
kilpailut,
kisakalenteri,
kisat,
kisse,
koulukilpailut,
koulukisat,
muse,
seura
Sijainti:
16800 Hämeenkoski, Suomi
27. elokuuta 2013
VEKARA 18.8.
VEKARA 18.8.-13
HeC; Aikuisohjelma
Alex - Mustang III
Tavote oli päästä läpi ja salainen tavotteeni oli 55%. Lähelle päästiin!
Meiltä lähti Pyyrylään Nanna ja Muse; Henna ja Roosa Nannalla, minä ja Janita Musella. Nanna vain aikuisohjelman, Muse pääsi Janitan kanssa myös Helppo B -ohjelman.
Päivää ennen pistettiin hevosautoon heinät sekä purut ja pakattiin kisakaappiin hevosen varusteet. Omat katottiin toisiin kasseihin ja vielä katoin kameroiden muistikortit tyhjiksi ja akut täyteen.
Aamulla ruokittiin hevoset ja pistettiin muut pihalle. Harjattiin hevoset, laitettiin suojat ja autoon. Eksyttiin kerran matkalla, mutta perille ehdittiin ajoissa. Minä ja Roosa oltiin 9 ensimmäisen joukossa, joten laitettiin suoraan Nana ja Muse kuntoon kun oltiin ensin käyty maksamassa.
Verryttely tapahtui maneesissa ja sielä sai olla kerrallaan 8 ensimmäistä, joten pienen hetken päästä pääsin itsekkin sinne.
Muse tuntui verryttelyssä kivalta, ettei poni väsyisi liikaa, otin sen vain rennoksi ravissa ja muutamia laukannostoja sekä loppuun temponmuutoksia että Muse pysyisi hereillä - ponilla kun on taipumusta jähmeilyyn kouluradalla.
Molempia vähän jännitti ja ihan parasta ei annettu, mutta ensimmäisiksi mun koulukisoiksi niin meni tosi hyvin! Mitään ongelmaa ei tullut, muistin radan tosi hyvin ja Muse kulki mieluusti.
En muistanut vaatia Muselta yhtään muotoa, mietin vaan että poni kulkisi muuten rennosti ja etten mokaa koko juttua radan unohduksella. Myös tiet olivat vain sinne päin ja ekaa laukkaa en muistanut valmistella yhtään.
Arvostelupöytäkirjassa maininta mm tarkemmat tiet, ei lisäystä, rikkoi laukan, ja ulos asettaminen laukassa. Yksi kolmonen tuli myöhäisestä laukasta, neloset tuli laukan rikkomisesta raville ja kun ei tullut temponlisäystä. Loput olivat viitosta ja kuutosta, yksi seiska.
Loppujen lopuksi tulos oli 113 pistettä, 53,8%, sija 11/15. Oon tosi tyytyväinen poniin ja varsinkin itseeni! Tästä on hyvä jatkaa ja loppuvuodeksi on tulossakin ainakin kahdet vaiko kolmetkin koulukisat joihin olisi tarkoitus mennä.

aikuisohjelma,
asikkala,
hec,
helppoc,
kisat,
koulu,
koulukisat,
muse,
mustang,
pyyrylä,
vekara
Sijainti:
Asikkala, Suomi
20. elokuuta 2013
Loppu lähestyy..
Uhkaavaa otsikointia selventäen, huomenna siis menen Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan, olen siellä yötä ja torstai aamulla lähden leikkaukseen. Ei mitään vakavaa ja tolpillani pitäisi olla jo viimeistään sunnuntaina. Mutta eihän sitä koskaan tiedä! :D
Tämän takia en jaksa kirjoittaa varmaan ennen kuin sairaalasta kotiin pääsen.
3 viikkoa sairaslomaa, mutta elättelen toivetta että olisin hoitelemassa Kisseä ja Musea viimeistään viikon päästä! Ratsastukseen voi mennäkkin pidempään, mutta ehkä keksin sairaalassa kaikkea muuta kivaa aktiviteettiä Kissen kanssa. ;D Ensi viikolla olen ehkä jo siinä kunnossa että osaan arvioida milloin olen taas hevosen selässä.
Muse on nyt sitten ahkerammin Peninan tunneilla muiden ratsuna ja Penina hoitaa Kissen ratsastukset.
Mutta asiaan, molemmille poneille kuuluu kaikin puolin hyvää. Muse oli sen verran ahkera ratsu viime viikolla, että pääsee tän viikon kevyemmin. Kissellä on nyt kiima ja on raivostuttava! :D Mutta kiltti kaikin puolin, vähän liiankin. Halis niin paljon ku vaa pystyis. Tänään tyttö kengitettiin ja käyttäyty tosi nätisti.
Lauantaina oli estetreenit Musella ja jotenkin ei saatu yhteistä säveltä, vaikka stoppeja tai muita perseilyjä ei kuitenkaan tullut. Sunnuntaina jatkui Musella mun ekat koulukisat, niistä enemmän myöhemmin, mutta 53 prosenttia josta oon tosi ylpeä!
Eilen treenailtiin Kissellä ja suju ihan mukavasti kiimasta huolimatta. Ulos - sisälle asettamisen kanssa ravi parani kokoajan!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)