20. elokuuta 2013

Loppu lähestyy..

Uhkaavaa otsikointia selventäen, huomenna siis menen Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan, olen siellä yötä ja torstai aamulla lähden leikkaukseen. Ei mitään vakavaa ja tolpillani pitäisi olla jo viimeistään sunnuntaina. Mutta eihän sitä koskaan tiedä! :D
Tämän takia en jaksa kirjoittaa varmaan ennen kuin sairaalasta kotiin pääsen.

3 viikkoa sairaslomaa, mutta elättelen toivetta että olisin hoitelemassa Kisseä ja Musea viimeistään viikon päästä! Ratsastukseen voi mennäkkin pidempään, mutta ehkä keksin sairaalassa kaikkea muuta kivaa aktiviteettiä Kissen kanssa. ;D Ensi viikolla olen ehkä jo siinä kunnossa että osaan arvioida milloin olen taas hevosen selässä.
Muse on nyt sitten ahkerammin Peninan tunneilla muiden ratsuna ja Penina hoitaa Kissen ratsastukset.

Mutta asiaan, molemmille poneille kuuluu kaikin puolin hyvää. Muse oli sen verran ahkera ratsu viime viikolla, että pääsee tän viikon kevyemmin. Kissellä on nyt kiima ja on raivostuttava! :D Mutta kiltti kaikin puolin, vähän liiankin. Halis niin paljon ku vaa pystyis. Tänään tyttö kengitettiin ja käyttäyty tosi nätisti.

Lauantaina oli estetreenit Musella ja jotenkin ei saatu yhteistä säveltä, vaikka stoppeja tai muita perseilyjä ei kuitenkaan tullut. Sunnuntaina jatkui Musella mun ekat koulukisat, niistä enemmän myöhemmin, mutta 53 prosenttia josta oon tosi ylpeä!
Eilen treenailtiin Kissellä ja suju ihan mukavasti kiimasta huolimatta. Ulos - sisälle asettamisen kanssa ravi parani kokoajan!






4 kommenttia

  1. Hienoa Alex että olet käynyt jo kisoissa. Edistynyt olet huimasti! :) T. Outi

    VastaaPoista
  2. Miks meet leikkaukseen :o?

    Sul on tosi kiva blogi, oon anonyymisti lukenu jo jonkun aikaa kun puhelimella en saa liityttyä lukijaksi :( (love my phone ja nii edespäin..)

    Onnee muute noista prosenteista! :)

    VastaaPoista