31. joulukuuta 2015

Blogi painuu talvilevolle

Olen miettinyt ehkä liiankin vähän tätä, mutta päätin nyt kuitenkin toteuttaa asian. Blogini siis hiipuu lepoon ja enkä tiedä vielä milloin palaa takaisin. Blogin pitäminen on ollut aivan uskomattoman hauskaa, vaikka se vaatiikin oman vaivansa. Minulla ei ole kuitenkaan enää annettavaa blogin lukijoille eikä kukaan jaksa lukea väkisin tuotettua tekstiä.
Jouduin lähettämään Kissen kivuttomille maille ja nyt rakas Elmo on virallisesti myynnissä, eikä minulla ole varaa tällä hetkellä ostaa sitä.
Blogi palailee takaisin jos ja kun löydän uuden hevosen jonka kanssa toimia säännöllisesti, sen aikaa keskityn itseni kehittämiseen ja töihin.




1 kommentti

  1. Harmittava, vaikka ymmärrettävä päätös :( Tullu tätä(kin) blogia seurattua jokunen vuosi, about alusta asti ja joskus tuli kommentoituakin painoilla treenaamista (saatto olla eri accolla, ei vanha enää muista :D). Ja pakko kertoa, että aika pitkälti siun ansiosta uskalsin pari vuotta sitten kokeilla tallipoikailua uudestaan ja laittaa hötönettiin haetaan hoitohevosta-ilmotuksen, jonka johdosta pääsinkiin pariin paikkaan hoitamaan. Kunnes onnistuin ajamaan autoni lunastukseen.

    Kiitos että olet tätä blogia kirjoittanut :)

    VastaaPoista