Ostin vihdoin ja viimein kauan harkitsemani Back On Trackin selänlämmittimen. Kyseessä on siis reilun kokoinen paksu "kankaan palainen", jossa on D-renkaita kiinnityksiä varten. Sama toimintaperiaate on mainostettu olevan mm. magneettisuojilla- ja loimilla, mutta mä olen pysynyt tutussa Back On Trackissa. BOTia jälleenmyy useampi hevosliike niin kaupoissa kuin netissäkin. Hinta on siinä 80-100e paikkeilla. Mulla on hyviä kokemuksia Kissen kanssa ollut BOTin kinnersuojista, joten odotin paljon tältäkin (kinnersuojat ovat muuten myynnissä ;) ).
Hevari Oy:n verkkokaupasta lainattu teksti:
"Selänlämmittäjä peittää tärkeimmät lihakset selässä, lantiolla ja ristiselässä. Selänlämmittäjää käytetään paikallisiin selän lihasongelmiin sekä haluttaessa notkeutta selkään, ennaltaehkäisevänä ennen ja jälkeen kilpailun/ harjoituksen.
Koko sisä ja päällyskangas on polypropyleeniä, joka sisältää keramiikkajauhetta. Kankaiden välissä on ohut täyte."
Ajatuksena oli ensin testata kuukauden verran lämmitintä neljällä eri hevosella; Akrolla, Bambella, Kissellä ja Elmolla. Loppupeleissä oikeastaan voin sanoa kokemukseni ja huomioni ainoastaan Elmosta. Kisse alkoi ontumaan enkä nähnyt hyötyä juurikaan käyttää lämmitintä tammalla. Bambella en töiden ja Elmon takia ole kerennyt ratsastelemaan ja Akro saikin itselleen oman BOT fleeceloimen.
Selänlämmitin on siis päältä sileää mustaa polypropyleeniä, sisältäen keramiikkajauhetta. Lämmitintä löytyy 1x1m sekä 1x1,2m kokoisena. Molemmissa päissä on kaksi D-rengasta, johon saa halutessaan rintaremmin ja häntäremmin. Päälipuolella kulkee koko matkalta tarra, johon on myös vastakappale. Tarkoituksena siis ommella vastakappale loimeen ja näin selänlämmitin pysyy oikealla paikallaan loimi päällä. Itse en ole vielä päättänyt, mihin loimeen tuon tarrakappaleen ompelisin.
BOTilta löytyy oma rintaremmi tähän, mutta Bambella olen käyttänyt ihan tavallista ratsastukseen käytettävää rintaremmiä. Elmolla olen käyttänyt joustavaa jalkalenkkiä, johon olen ryntäiden kohdalle asettanut suitsiin tarkoitetun pehmikkeen. Lisäksi olen käyttänyt tiukkaa loimivyötä pitämään lämmittimen paremmin selän päällä. Lämmitin on hyvän kokoinen Elmolle, isommille hevosille saisi olla aavistuksen isompi, jotta vaikutus tulisi säästä lantioon saakka.
Olen käyttänyt BOTtia Elmolla loppukäynneissä ja iltatallin aikana. Ratsastuksen jälkeen otan satulan pois ja heitän lämmittimen tilalle. BOTin vaikutus alkaa normaalisti noin puolen tunnin sisään, kun hevosen alkaa tuottaa enemmän lämpöä lämmittimen alla. Ratsastuksen jälkeen hevonen on jo kovin lämmin ja hikinen, näinpä vaikutus alkaa nopeammin. Jos en kerkeä pitää BOTtia kovin kauaa, laitan jälkeen vielä arnikaa. Arnikaa käytän myös jos en ehdi ollenkaan pitää lämmitintä. Hevoset tulevat klo 18-19 aikoihin sisälle ja silloin pidän lämmitintä Elmolla niin kauan kun tallin ovet sulkeutuvat. Yksinään selänlämmitintä ei viitsi jättää vartioimatta selkään, sen verran huonosti pysyy paikallaan. Tarkoituksena on tosiaan ommella tarran vastakappale johonkin loimeen, mutta mietin vielä kovasti että mihin.. En tiedä miltä vastakappale sitten tuntuu hevosen selkää vasten, voiko sitä käyttää ilman lämmitintä? Ihan mitä tahansa loimea en haluaisi ommella ja kannattavintahan on ommella vastakappale siihen loimeen, mitä Elmo tulee käyttämään sisätoppaloimena.
Meidän hieroja on ollut lomalla ja näinpä viime hieronnan ja seuraavan hieronnan väliin on tullut pitempi rako. Ehkä hyvä näin, nähdään pitemmältä aikaväliltä mahdollinen vaikutus. Vielä en siis osaa sanoa hierojan tuomiota, mutta itse olen nähnyt muutosta.
Elmo on aikaisemmin luimistellut kun olen kumisualla vähän kovemmin pyöritellyt selän päältä. Nykyään reaktio on aivan päinvastainen, Elmo nauttii kun pyörittelee sualla selkälihaksia. Myös satulointi on nykyään mukavampaa, eikä luimistella. Ratsastuksessa Elmo on virkeämpi ja joustavampi.
+ hinta
+ helppohoitoinen
+ useampi kiinnitystapa
+ helppo käyttää
- liukuu helposti pois selän päältä
|
Mulle selänlämmitin on tuttu vuosien takaa. Sitä käytettiin paljon hoitohevosellani, joka oli herkästi jumissa vanhuuttaan. Lämmitin oli kiinni fleeceloimessa ja jätettiin yöksi päälle karsinaan. Välillä sitä käytettiin myös siten, että lämmitin oli ulkoloimessa ja tarhasta sai hakea valmiiksi vetreän hevosen, vaikka olisikin ollut sateinen ja tuulinen syyspäivä.
VastaaPoistaHyvien kokemuksien tähden ostin sen omalle ruunalleni, kun se sai potkuvamman selkäänsä. Selkä ei meinannut tulla millään kuntoon, mutta lämmitintä öisin käyttämällä se vihdoin parani. Nyt se on ollut aika pitkään käyttämättä. Mitään pahoja jumituksia ei ole ollut (onneksi!) ja ongelmana on nykyään vuokratallin 1 loimi päälle-pois periaate. En voi sitä siis jättää tallityöntekijöiden pois otettavaksi ja pitäisi keksiä uusi käyttötapa.
Tarran loimeen ommeltava vastakappale on ihan pehmeää, eikä se haittaa käytössä ainakaan meillä. Ole ostanut tarranauhaa kangaskaupasta lisää, niin saan vaihdettua lämmittimen eri loimeen halutessani helposti. Nyt tää kuulostaa hirveeltä mainospuheelta :D
Kuluttajien pitäisi enemmän kehua tuotteita jotka sen ansaitsevat! Siksi mäkin teen näitä, vaikka eivät mitään sponsorituotteita olekkaan. (:
PoistaIte laitoin ohueen verkkoloimeen niin voi talvella laittaa huoletta toisenkin loimen ja toisaalta kesällä ei liian kuuma
VastaaPoistaEikös BOT tuotteita ole tarkoitus käyttää kuivaa hevosta vasten sekä niiden alla ei saisi käyttää linimenttejä / arnikaa?
VastaaPoistaItse olen ainakin aiemmin lukenut näin tuotetiedoista.
Mutta tosiaan loistava tuote, itsellä käytössä verkkoloimi ja nyt uusimpana ostin lapasuojan.😊
Hyvä huomio! Asia on tosiaan noin, arnikaa olen siis itsekkin laittanut vasta kun olen BOTin ottanut pois.
Poista