16. heinäkuuta 2014

Kisse Miekkiössä

Akro ja Kisse

Ajettiin "muuttolauantaina" hevosautolla Hämeenkoski - Hollola - Hämeenkoski - Hollola, ensin Tessa ja Akro, seuraavaksi Kisse ja Elmo. Oltiin tunti ennen lastaamista survottu Kisselle suuhun Horzelta saatavaa pastaa, joka auttaa hermostuneisuuteen. Meidän auto on sen verran hankala, että tilaa on vähän ja ei riitä että hevonen kävelee autoon, vaan hevosen pitää myös kääntyä seinää vasten. Kisselle ei ole juurikaan ollut ongelma autoon meno, vaan peruutus ulos sillon kun vaaditaan kääntymään. Kisse yllätti ja käveli ekalla kerralla suoriltaan autoon, mutta ei riittävän pitkälle. Muutaman kerran toistettiin, siinä viides kerta taisi olla se kun Kisse käveli niin pitkälle että saatiin väliseinän avulla tuupattu peppu lähemmäs seinää. 
Koko matkan ajan hevos-osassa oli tyystin hiljaista, matkasta vähän hiessä oleva Kisse pääsi suoraan autosta karsinaan. 

Kisse onnistui saamaan kaksi kenkää irti samana päivänä, jotenka tänään tamma pääsee kengitykseen ja päästään paneutumaan Kissen tulevaisuuteen uusiksi. Ontuuko se, onko epäpuhdas, missä askellajissa yms. Oli miten oli, kun tiedetään tarkemmin nykyinen kunto, voidaan lähteä tilaamaan klinikkaa. Haavat etujalassa ainakin ovat arpeutuneet täysin, eikä jälkitulehduksia tullut.
Sen sijaan Kissen turpa pääsi vähän palamaan, jonka takia ostin tammalle tuollaisen kärpässuojan turvalle ja rasvaan päivittäin.


Kisse tarhaa Elmon kanssa ja hevoset ovat tulleet tosi hyvin toimeen. Ainoa miinus on se, että Kisse saa paljon enemmän heinää kuin Elmo ja ruuna taas olisi laihdutuskuurilla.. Kisse on ylempänä Elmoa ja todennäköisesti syö kyllä enemmän tästä huolimatta. Vielä pitää harjoitella portin käyttöä, Elmo meinaan tuppaa tulemaan Kissen perässä. Palomaan laitumelle Kisseä ei viety ontumisen takia, mutta täällä meillä on sen verran pienempi laidun että Kissekin on sinne päässyt kun ei ole ontunut enää. Villinä ja vapaa Kisse on siellä paahtanut kaikkia askellajeja, ilman kipuja!

Kisse, Akro ja Elmo

Jos nyt tässä käy hyvin, olen yrittänyt etsiä Kisselle satulaa, mutta vielä ei ole napannut. Kerran olen mennyt ilman satulaa tammalla ja se oli kyllä hirveää kovan selkärangan takia.

2 kommenttia

  1. En ymmärrä mitään hevosista tai ratsastuksesta, mutta olen seurannut mielenkiinnosta tätä blogia. Utelijaisuuttani haluaisin kysyä, miksi hevosilla on tuollaiset "silmäsuojukset"? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ovat ihan ötökkämyssyjä. Estävät ötököitä pääsemään silmiin ja joissakin noissa on vielä uv-suoja. Akrolla on taas tollanen kokonainen myssy joka estää myös ötököiden menon korviin.

      Poista