Näytetään tekstit, joissa on tunniste saara. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste saara. Näytä kaikki tekstit

25. helmikuuta 2014

Saaran istuntatunti

Mun ja Peninan käytössä on kolme läppäriä, ikivanha, vanha ja täysin uusi ja siitä huolimatta on mennyt 4 päivää siihen että saatiin youtubeen asti video Saaran tunnilta. Pitkästä aikaa siis videota ratsastuksesta, vaikka varsinaista ratsastusta kaikkine apuineen yms. ei videolla näykkään - kuitenkin!

Perjantaina oltiin siis taas yksäritunnilla Saaran käsittelyssä. Ensin kokeiltiin Kisselle satulaa, viidestä satulasta kolme oli varteen otettavia vaihtoehtoja ja näistä parhainta kokeiltiin myös ratsastuksessa. Ajattelin vielä hierojan mielipidettä tästä satulasta kysyä, mutta ainakaan Kisse ei reagoi siihen mitenkään ja siinä on munkin kiva istua. Kissen vanha satula menikin hyvin Elmolle, siihen saa myös vaihdettua kaaria niin voi vaihdella kun poika kasvaa ja saa lihaksia.


Oltiin keretty tässä Saaran tuntien välissä vain muutamia kertoja harjoittelemaan mahan alle astumista vatsalihasten kanssa, mutta siitä huolimatta Kisse näytti hienosti polkemisen kun Saara pyysi molempiin suuntiin tätä vanhaa juttua ensin näyttämään. Niinpä jätettiin tämä ja Saara oli keksinyt uuden tehtävän meille, nimittäin opeteltiin rentouttamaan hevosta jostakin merkistä. Taputus on ihmiselle yksinkertainen tapa, joten sillä mentiin. Taputin maasta käsin Kisseä kaulalle intensiivisesti, lepuuttaen itse jalkaani ja muutenkin rentona ja välillä haukotellen ja huokailen. Taputus lopetettiin heti kun Kisse rentoutui jollain tavalla, lepuutti jalkaansa, laski päätään, pärskähti, huokaisi, lepuutti alahuultaan. Parin kerran jälkeen Kisse ymmärsi asia, vaikka välillä kesti rentoutuminen kun joka suunnasta tuuli, autot meni tiellä ja hevoset leikki tarhoissaan.

Tehtävää jatkettiin selästä käsin; käveltiin vain eteenpäin, otettiin pysähdys ja taputeltiin kunnes hevonen rentoutui. Välillä tuntui turhalta, mutta loppujen lopuksi Kisseä ei tarvinnut enää erikoisemmin taputella, että tämä pysyi pitempään rentona kuin alussa. 
Otettiin vähän myös ravia, Kisse hakeutui rennoksi itse tosi nopeaan ja se on just sitä mitä oon yrittäny hakee Kissen kans.

Alla vielä turhauttavan pitkä ja tökerö kooste tunnista, se puhukoon puoleestaan.

10. helmikuuta 2014

Saaran istuntatunti 7.2.

Meidän tunti oli heti ensimmäisenä ja vielä valoisaan aikaan, mutta tallilla ei ollut kukaan niin että oltaisiin kuvia taikka videoita saatu.

Kissellä oli kiireiden takia ollut edellisenä päivänä vapaata, joten alkukäyntien jälkeen otin tammalla hetken aikaa ravia ja vähän laukkaa liinassa. Kisse oli menossa ja saatiin purettua vähän ylimääräistä virtaa, joka auttoi siihen että myöhemmin tamma jaksoi paremmin keskittyä.

Näytin ensin Kissen käyntiä neliöllä, Saara näki heti että tammalla on jumeja takajaloissa ja että Kisselle ryhti ei ole ongelma, mutta selkä ja takaosa ei ole niin paljon toiminnassa kuin voisi. Saara ryhtyi maasta käsin avaamaan takajalkoja ja ristiselkää, tavoitteena oli saada sisäjalka astumaan mahan alle kohti ulkoetujalkaa. Samaa jumppaa ollaan Kissen kanssa tehty ennenkin. Alkuun Saara painoi sormilla lautasen alta ja vapautti painon heti kun Kisse astui mahan alle. Askel oli jäykkää ja lyhyttä. Pidin kiinni ja Saara otti takajalat käsittelyyn, venytti näitä ja sylissään pyöritteli jotta lanne avautuisi.
Kun Kisse rupesi rentutumaan ja tajuamaan jujun, lisättiin vatsalihakset mukaan. Kissellä erottuu hyvin vatsalihas kylkiluiden alapuolelta, ja oli helppo painella vatsalihasta pitkin. Aloitettiin alkuun painamaan vatsalihaksen "takaa", ja kun Kisse reagoi tahdotusti (= otti takajalalla kohti vastakkaista etujalkaa), päästettiin paine heti pois ja kehuttiin kauheasti.


Äkkiä huomasi miten Kisse nosti vatsalihaksia, jollon poljentakin onnistui paremmin. Saara siirtyi edemmäs vatsalihasta pitkin ja aloitti taas paineen. Aina välillä sain itsekkin kokeilla, mutta Saara sai takajalan toimimaan paremmin. Hetken päästä riitti jo että Saara lähestyi tamman kylkeä, kun Kisse jo nosti vatsalihasta. Kun siirryttiin vatsalihakseen, Kisse stressaantui. Jonkun ajan päästä kuitenkin tapahtui rentoutuminen ja stressitilanteen mennessä ohi, piti poljenta opettaa uusiksi. Saara touhusi varmasti ja ripeästi, mutta rauhallisesti ja paljon kehuen, täydellinen valmentaja siis Kisselle.

Oltiin siinä pisteessä että nousin selkään ja lähdettiin neliölle, jossa pyörittiinkin loppuaika. Availtiin etujalan liikettä, että saataisiin rintakehää laajennettua ja etujalkoja kauemmas toisistaan.


Piti jättää kaikki avut pois ja saada lavat auki, leikkimällä ohjalla ja kuvittelemalla että Kisse olisi marionetti-nukke. Pohjetta ei saanut käyttää, niin piti selkeästi ohjalla näyttää suunta ja tahdottu asia. Käskettiin nostaa ylöspäin sisäohjaa ja ohjata sisäetujalka nousemaan selkeästi ja Kisseä kääntymään, vähän niinkuin ohjasta olisi laskeutunut lanka etujalkaan. Alkuun Kisse ei ihan älynnyt, mutta hetken päästä jo tyttö ymmärsi. Muutaman kerran selästä käsin ihan tuntui, miten lapa aukesi ja Kisse polki takaa eteenpäin. Toinen suunta oli selkeesti hankalampaa. Kisse käveli ja kääntyi todella hitaasti, mutta Saara vain sanoi sen olevan hyvä asia. Oli hankalaa olla maiskuttamatta lisää vauhtia. Välillä Kisse joutui ihan miettimään että mihin astuisi, hyvällä tavalla.
Lisättiin tehtävään pysäytys ennen käännöstä. Siistit ja nopeat pysähdykset eivät ole ikinä olleet Kissen vahvuuksia, eikä tälläkään kertaa Kisse meinannut pysähtyä ilman ohjaa. Saatiin kuitenkin hyviä pysähdyksiä ja vielä parempia lähtöjä, tuntui pepussa miten Kissenkin peppu lähti liikkeelle ensimmäisenä. Kisse käveli hitaasti, mutta käyttäen lihaksia oikein ja takaosa painui käännöksissä masun alle enemmän.


Tänään treenailtiin Saaran oppeja itsenäisesti, availtiin lapoja, tehtiin pehmeitä pysähdyksiä ja peruutuksia. Vähän käytiin kierroksilla kun toinen hevonen kentällä ravaili ja ei saanut itse lupaa, mutta hienosti tamma keskittyi pyytämääni. Käytin paljon aikaa siihen että oltaisiin molemmat mahdollisimman rentoja ja siihen päästiinkin. Ja tamma oli jopa aavistuksen hikinen kaulasta, vaikka mentiin vain käyntiä.

8. helmikuuta 2014

Kissen treenejä

Tänään suon itselleni vapaapäivän (olin töissä sekä siivosin kotona karsinoita, laitoin talliin vedet ja kävin illalla tunnilla, mutta..), mutta huomenna toivon mukaan saatte tekstiä Saaran istuntatunnista.

Nyt tuli päivitystä Kissen treeneihin, kiitos Saaran, joka antoi meille vinkkejä ja keinoja jumpata myös selästä käsin Kissen selkää ja lapoja, niin että saataisiin etuosaa enemmän auki.

Viikko-ohjelmaan tulee kuulumaan siis alla olevia seikkoja. Joku fiksu huomaakin ehkä, että alhaalla on liikaa tekemistä yhdelle viikolle. Tarkoitus ei ole siis änkeä kaikkea yhteen viikkoon, vaan soveltaa vähän omien menojen mukaan, miten pääsen valmennuksiin, minkälainen sää yms. Jos taivaalta tippuu mummoja juuri maastopäivänä, jätän väliin ja keksin kentällä jotain.

1-2x pitkä maasto. Ollaan välillä selästä käsin ja välillä talutellen oltu maastossa. Kisse on välillä vähän hermona ja stressaantunut aluksi, välillä taas alusta saakka rauhallinen. Nyt lähdetään tutustumaan maastoon tiheämpään, tähän asti ollaa vaan samoiltu tuttuja reittejä sillon tällöin. Yritetään saada Kisselle tästä rutiini ja kun tamma rupeaa rentoutumaan maastossakin ja saadaan lisää lihasta ylälinjaan, voidaan ottaa muutakin kuin käyntiä.


3-4x käyntijumppaa. Saaran ohjeita itsenäisesti toteuttaen, tasapainoista ja hidasta käyntiä, takaosaa alle ja lavat liikkumaan. Käynti on parasta selälle ja vaatii lihaksistoltakin paljon, vaikka ei aina siltä tunnu. Joskus tuntuu ettei hidas käynti saa aikaan mitään, mutta sitten kannattaa miettiä että onko heppa oikeasti töissä vai laiskotteleeko se vai? Hevoselle on helpompi mennä lujaa kuin hitaasti.


1x valmennus, joka on suhteutettu Kissen kipeään selkään ja selän vahvistamiseen. Tempon muutoksia, takaosakäännöksiä, väistöjä yms. Näistä saadaan lisää vinkkejä itsenäisiin jumppiin.


1x läpiratsastus, jonka suorittaa Penina tai Janita, tosin Janitalta en ole vielä edes kysynyt. Samoja juttuja mitä itse teen ja näillä kahdella on vielä enemmän annettavaa Kisselle kuin mulla. ;)



1x vapaapäivä. Vähän kuitenkin jotain, taluttelua maastossa, kevyesti hankitreeniä, juoksutusta irtona tai liinassa tai henkisesti jotain rankkaa; esim. totuttelua puomeihin, pressuihin yms.


Jos saadaan Kisse autoon ja päästäisiin käymään ohjasajokurssilla, niin sitä olis tarkotus tosiaan ruveta harrastamaan. Vielä ei sinne asti olla päästy, niin jätän suosiolla väliin etten sössi yksinäni.