30. kesäkuuta 2014

Miekkiön ratsastustalli

Oon ollut tulevaisuuden kannalla vähän soutaa huopaa. Nykyinen työpaikka, opiskeluja, töihin ulkomaille, vai mitä? Haluaisin päästä jo opiskelemaan kengityksen ammattitutkintoa, mutta kengitysvuoteni eivät tähän vieläkään riitä. Ulkomaille lähtö kovasti houkuttaa, mikäs olisi sen jännempää? Uskon että suomalaiset hevosihmiset saisivat varmasti paljon uutta tietotaitoa esim. Saksan ja Ranskan hevoskulttuurista. Vaikka en väitä ettei Suomesta saisi hyvää oppia kokeneilta hevosihmisiltä. Oon lyhyessä ajassa oppinut paljon uutta ravimaailmasta, joka oli minulle vielä suht uusi juttu, kun aloitin nykyiset työni ravitallissa. Oon myös oppinut huomaamaan mitä tarkoittaa pitkät työpäivät.. ;D

Olemme hetken aikaa Peninan kanssa ettineet töitä ulkomailta ja saimme muutaman hyvän tarjouksen muunmuassa Belgiasta ja Tanskasta. Tanskan paikka olisi ollut meille perfekto, mutta valitettavasti palkka oli aavistuksen liian vähän. Tarkoitus olisi ollut kuitenkin pitää Orimattilan koti ja palkasta olisi siis mennyt vielä vuokra. Löimme lukkoon Belgian paikan ja meidän piti isäni kanssa lähteä pienelle reissulle hänen autollaan, tässä heinäkuun aikana. 

NYT kuitenkin jouduimme missaamaan Belgian työpaikan, aivan loistavan tarjouksen tieltä. Saamme aloittaa Peninan kanssa puhtaalta pöydältä yhteisen yrityksen. Olemmehan pitäneet Palomaan Ponitallia yhdessä pystyssä jonkun aikaa, mutta alun alkaen se on kuitenkin ollut Peninan ja hänen äitinsä. Nyt meillä on jotain täysin omaa ja yhteistä. (:

"Toiminta Palomaalla vähenee suurimmaksi osaksi vanhentuneiden puitteiden takia, mutta nyt on mahdollista jatkaa uusissa tiloissa Lahden suunnalla! Aloitamme Alexin kanssa uusina yrittäjinä heinäkuussa Miekkiön Ratsastustallilla (n. 3 km Kärkkäisen tavaratalolta) Hollolan kaakkoiskulmalla. Toimintaan kuuluu täysihoitopalveluiden tarjoaminen sekä ratsutus ja valmennus. Meillä on käytössä uusi, 12-paikkainen, EU-mitat täyttävä talli, iso ulkokenttä ja maneesi.

Olemme kovin innoissamme, sillä myös osa oppilaista tulee mukana Miekkiöön! Meillä neljän opettaja/ohjaajan voimin pienimuotoista valmennustuntitoimintaa tallin hevosilla sekä valmennusta yksityisratsukoille. Ulkopuolisina valmentajina tulevat käymään mm. Juho Norilo, Emilia Kaikkonen ja Pia Varjonen. "

Teksti on poimittu Peninan blogista, en osannut paremmilla sanoilla selittää itse niin tyydyin kopioimaan tekstin suoraan. :D

Miekkiön kotisivut ja fb-sivu. (Huom! Kotisivuilla on käynyt ruuhkaa ja palvelimen käyttöraja on ylittynyt, sivut aukeavat huomenna uudestaan. Täytyy vastaavaisuuden varalta ostaa lisätilaa.. :D)

Kisse ja Elmo pääsevät siis vihdoin ja viimein lähemmäs meitä ja pääsen nuorempaa kunnolla treenaamaan, vanhempaa kuntouttamaan. Peninan Akro tulee perässä jossain vaiheessa, loput ponit jäävät Palomaalle. Kisse ja Elmo pääsevät asumaan siirtotalliin, jätetään maksaville asiakkaille kunnon karsinat. ;D Luultavasti teemme "pihattoratkaisun" ja rakennamme aitauksen hevosille kulkemaan suoraan karsinoiden ovilta. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti