19. joulukuuta 2013

Massuongelmia

Nyt kun voin huokaista helpotuksesta, niin uskallan kirjoittaa asiasta *puun koputus*. Nimittäin tuossa viikko sitten Kisse otti iltatalliin ähkyn oireita, katseli kylkiään, kävi makuulla eikä syönyt. Oireet oli suht pienet, Kisse ei hikoillut, potkinut mahaa, piehtaroinut tai yrittänyt purra kylkiään. Ruokintaakaan ei olla nyt muutettu moneen viikkoon ja suurempi sokerisempi ruokakuurikin loppui aika päiviä sitten. Tällä hetkellähän Kissen ruokinta on vähä sokerista ja muutenkin tosi yksinkertainen.

Ekana iltana talutin Kisseä ulosteeseen asti jolloin oireet lähti ja tyttö söi taas. Yöllä ulostetta oli tullut ihan normaalisti. Myös oireiden aikana mahaäänet kuuluivat normaalisti ja siksi en heti ollut lääkärille soittamassa. Seuraavana iltana naapuri talutteli Kisseä ja seuraavana päivänä oireita oli taas hieman, kävi ulkona maahan makaamaan ja ei syönyt. Ulostamisen jälkeen taas normaali.

Nyt tuon jälkeen Kisse on ollut täysin normaali, joten todennäköisesti kyseessä oli vain pientä mahanpurua. Mähän luin ties mitä kauhutarinoita jo mahahaavasta.
Oon kuitenkin panostanut mahan hyvinvointiin, käyn itse heittämässä Kisselle useammin heinää + yöksi sille on laitettu lattialle sekä heinäverkkoon heinää. Ennen aamuruokia saa myös vähän heinää että syljen eritys on käynnissä väkirehuja varten. Väkirehut saa myös jäädä karkeammaksi kuin ennen.
Haettiin myös ihmisten magnesiamaitoa Kisselle, jota sai kaksi päivää 2krt/päivä ruiskulla suoraan suuhun.
Mahan toimintaan vaikuttaa myös se, ettei meillä ole talvella ulos jatkuvaa veden saantia. Tosin nyt asia on muuttunut niin että Kissellä on kokoajan vettä ulkonakin.
Aijon myös matotutkimuksen ottaa Kisseltä, en niistä tiedä sen vertaa että voivatko ne aiheuttaa mahanpurua.

Mutta kaikki hyvin nyt onneksi, jospa se tästä voittoon nousisi pikkuhiljaa! (: Kisse on venytyksien ansiosta ainakin vähän jo vetrestynyt!

Ps. kohta on joulu, ei yhtään tunnu siltä! Jos Kisse on kiltisti loppukuun, se saa lahjaksi bot-verkkoloimen. ;D

7 kommenttia

  1. Mun entisellä työpaikalla oli tamma, joka esitti tuollaisia ähkyoireita ovulaation aikaan, olisko mahdollista Kissen kohdalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en usko, kun ei ole tätä aikaisemmin tehnyt.

      Poista
  2. Ihailtavan laajakatseisesti olet lähtenyt ongelmaa selvittämään. Veden saatavuus on ainakin omalla ruunallani ihan ehdoton juttu ja lisäksi juotan sitä vielä erikseen lesevedellä ja sillä on automaattikupin lisäksi jabakuppi karsinassaan - ja kaikki ämpärijuotettu vesi kyllä kelpaa, automaattia se ei taida enää käyttää lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ehdttomasti nyt tälläkin vettä kokoajan ja karsinassa paljon. Melassivettä ja omppumehulla mehustettua vettä olen vielä yrittänyt liikunnan jälkeen juottaa, mutta ei nirsolle kelpaa..

      Poista
  3. Haastoin sinut :) http://jallunsatukirja.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. älä unohda hiekan mahdollisuutta suolistossa! sitä on todella paljon nyt "liikkellä", pitkä ja kurainen syksy, useat oireilevat ähkyn tapaisin vatsakivuin..

    VastaaPoista
  5. Unohtu näköjään tosiaan mainita tässä, että tosiaan meilläkin on melko mutaiset tarhat ja hevoset syö heinät maasta, että tosiaan tuo voi hiekkaakin olla. Seuraava toimenpide onkin hiekkakuvat jos tuota ilmenee vielä.

    VastaaPoista