12. elokuuta 2013

Ensi esittelyssä Classic Kiss xx




Kisse on Hippoksen mukaan Saksassa syntynyt englannin täysiverinen. Laukkahevosista en mitään tiedä, molemmilla vanhemmilla Kisse on ainut varsa, josta päättelin että Kisse on vain joku vanhempien kokeilukappale. Saatiin entisiltä omistajilta jokin starttilappu, jota koitimme pähkäillä ja tulimme siihen tulokseen että Kisse olisi juossut yhden laukkalähdön, vissiin sijoittumatta.


Jälkeenpäin Kisse on passin mukaan pyörinyt Espanjassa ja Hollannissa, tullen 2008 Suomeen ja Suomessa hevonen on asunut tähän asti samoilla ihmisillä.

Entiset omistajat ovat Peninan tuttuja ja aikaisemmin Penina on itsekkin jopa hypännyt hevosella. Meille tarjottiin hevosta, kun Kisse on käytöksellään päässyt niskan päälle eikä omistajat enää tahdo sillä pahemmin ratsastella.


Käytökseltään Kisse on vähän malttamaton ja levoton, ruoka-aikana uhittelee muille ja kuopii lattiaa. Ei innostu satulan laitosta eikä suihkepulloista, mutta vielä ei sen ärsyttävämpää ole pahemmin ilmaantunut. Meidän heppa-autoon Kisseä sai hetken aikaa lastata, sekään ei johtunut pelosta vaan Kissen kusipääasenteesta.

Voisi sanoa että me lähdettään aika projektina tamman kanssa. Kisse on mennyt kisoissa HeC ja HeB, sekä hypännyt jopa 100cm. Nyt kuitenkin ruvennut hypyissä kieltäytymään, laukassa pukittelemaan sekä käynti ja ravi ovat tönkköä ja jännittynyttä. Aloitetaan ihan perusasioista, rento ratsastus ja muodossa kulkeminen. Apuja tamma kuuntelee kivasti, eikä roiku ohjassa tai muuta inhottavaa.
Lähiaikoina kengittäjä, hieroja ja raspaaja tulossa katsomaan Kissen kuntoon ja me etsitään Peninan kanssa kokoajan omaa satulaa tytölle - muut varusteet löytyi omasta takaa.

Kisse Sukupostissa ja Hippoksessa.
istuntaparas

13 kommenttia

  1. Eikä vähän ihana ;___; Tsemppiä uuden hepan kanssa! :)

    VastaaPoista
  2. On kyllä nätti hevonen! Ja onnea teille tulevaisuuteen :)

    VastaaPoista
  3. Mitää oon luullu kokoajan et tää on musta! :D Näyttää ihan mustalle, saa olla kyllä aika tummanruunikko jos noin tumma on, oma on 'saman värinen' ja näyttää tältä http://www.sukuposti.net/hevoset/lausbub-boy/galleria/677132 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mäki oon miettinyt että kyllä tää on enemmänki esim. mustanruunikko. Voi olla että on vaan joku kämmi tapahtunut. Tuo sunkin heppa on kyllä yllättävän vaalea tummanruunikko. :D
      Mutta on Kisse valoisassa aika ruskee, että ei se musta oo.

      Poista
    2. Äkkiä kun googlttin, löytyy isäoriilta vähän enemmänkin jälkeläisiä, eiköhän emältäkin.
      http://www.stallionbook.de/pferd/erminius-ger-1991

      Poista
    3. Näemmä! Mä meninsuoraan hippoksen mukaan, mutta täytyykin kattoo muita sivuja ton paremman englannin omaavan puoliskon kanssa. :D

      Poista
  4. Onnea uudelle kavioliitolle! Tuollainen vahvaluonteinen täykkäritamma pitäisi minusta olla pakollinen jokaiselle lajia yhtään puolivakavasti harrastavalle, niiden kanssa oppii selviytymään mitä moninaisemmista ongelmatilanteista. Kisse tulee opettamaan sinulle varmasti valtavasti hevosen lukemisesta, kompromissien tekemisestä, nöyryydestä ja siitä, miten ansaitaan hevosen luottamus - ja se tunne, kun tuollainen alkaa palvella ihmistä, se on mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Uskonkin että tämä tulee tuottaa tuskaa ja hikeä, mutta on vaivansa arvoinen vielä joku päivä!

      Poista
  5. Onko Peninalla blogia? :)

    Kiva heppa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On toki, paljon parempikin kun tämä! :D http://pennien.blogspot.fi/

      Poista
  6. Kisse oli tuolla "meidän" tallilla viimeksi. Oltiin katsomassa sen lastaustakkn, ei kovin kivalta tosin näyttänyt.. Ja kyllä se aika musta on.. :D

    VastaaPoista
  7. Uusi lukija ilmoittautuu täälä :)
    Onnea uuden heppasen kanssa! Täytyy sanoa, että trakit ei mitään helpoimpia luonteita ole, mutta kaikki se vaiva on sen arvoista. Itsellä samanmoinen jonka kanssa on kyllä käännetty ja väännetty, mutta päivääkään en vaihtaisi. Jokaisesta päivästä oppinut jotain. :)

    VastaaPoista
  8. Tsemppiä teille! Ja näin kanssa lastaamisen...

    VastaaPoista