16. tammikuuta 2015

Kausi 2015

Kaudesta 2015 piti tulla hyvinkin valmennus- ja kisapainotteinen, niin Bamben kuin Elmonkin kanssa. Nyt kuitenkin pientä takapakkia aiheuttaa sairaslomani, jonka pituudesta ei vielä ole tarkkaa tietoa. Toisaalta loma osui nyt hyvään saumaan, vielä ei juuri ole kisoja, niin kovin montaa tuskin ehditään missata. Sen sijaan olisi ollut nyt tärkeää saada lisää harjoitusta esteille Elmon kanssa sekä saada lisää kuntoa Bambelle ja meille enemmän yhteisiä ratsastustunteja. Bambelle olisikin nyt etsinnässä ratsastaja siksi aikaa kun olen sairaslomalla. 
Elmolle olen yrittänyt etsiä ratsastajaa saikun ajaksi niin että maksan hevosen ylläpidon, valmennukset ja kisakulut, mutta sijaintimme on kaikille kovin hankala. Koiviston Memmulta olen kysynyt pitempi aikaisen ratsutuksen hintaa ja paras ajatus on nyt ollut se, että Memmu ratsastaisi Elmolla ainakin kuukauden. Seuraava kuukausi taas voisi olla estepainotteisempi, ajateltiin viedä Elmoa viikottain Mikael Wahlmanin ratsutettavaksi.
Viimeistään huhtikuussa toivon itse olevani taas kaikkien hevosten kyydissä, tai sitten se meinaa sitä, että kolmas kuukausi olisi maastakäsittelyä.
Sairaalassa oloaikani hevoset kuitenkin saavat kaikki lomailla.

Sairasloma pilaa rutiineja sen verran, että yhteinen kisakautemme Elmon kanssa jää sinne syksymmälle. Memmu on sanonut että kilpailee koulua mielellään Elmon kanssa, joten heidät nähdään radalla aikaisemmin. Saa nähdä saadaanko Miksu hyppäämään ruunalla kisoissa.

Kisse ei tuota juuri huolta, porukkaa on tallilla niin paljon, että saan varmasti tamman liikkumaan (jollei muuten niin lahjomalla ihmisiä ;D)

Sairasloman jälkeen olisi sitten tarkoitus lähteä hiomaan Elmon maastovarmuutta erilaisilla ja -pituisilla lenkeillä, niin taluttaen kuin ratsainkin. Bambella sen sijaan aloitetaan enemmän hyppyhuommia, mahdollisesti käydään myös Bamben kanssa treenaamassa Miksun luona.

Kesä menee siis meillä enemmänkin harjoitteluun ja valmentautumiseen, syksyllä voidaan lähteä katsomaan sitten useampia kisoja, Elmon pitäisi jo startata esteitäkin ja samoin Bamben ois tarkotus pitkästä aikaa päästä kisakentille. Viime syksynä oli myös lähistöllä laukka- ja matkakisat, saa nähdä lähdettäisiinkö niihin ruunan kanssa, jos nuo vain järjestyvät tänänkin vuonna.

Pikainen katsahdus vuoteen 2015! Vuosihan aloitettiin Ypäjän aluevalmennuksilla, niistä juttua tulossa!



4 kommenttia

  1. Minä voin ottaa Elmon tänne ratsutettavaksi ja kisattavaksi, tosin ollaan aika kaukana teistä :/

    VastaaPoista
  2. Tarvitsetko Elmolle vielä ratsastajaa? Minulla olisi mahdollisesti vapaa paikka Virolahdella, Kymenlaaksossa. Olen koulupainoitteinen nuorten hevosten ratsuttaja. Ota yhteyttä, jos kiinnostaa/tarvitset. mkriding@hotmail.fi tai mkriding.blogspot.fi

    VastaaPoista