8. maaliskuuta 2014

Horse Fairin bongauskilpailu!

Tämä tulee todella myöhässä, mutta keksin tänään hyvän kilpailun liittyen minuun sekä Horse Fair -messuihin, nehän pyörivät tällä hetkellä Helsingin Messukeskuksessa.
Tänään käytiin Peninan kanssa jo maistelemassa bloggaajapassin ansiosta lehdistöpuolella ja ostin kilpailuun palkinnon, todella halvan ja mahdollisesti jollekulle aivan turhan, mutta senhän voi sitten antaa lahjaksi jollekulle toiselle heppapupalle!

IDEANA SIIS on bongata minut Horse Fairin messuilta huomenna sunnuntaina ja tokaista minulle jotain. ENSIMMÄINEN minulle ILMOITTAUTUNUT saa sen suuremmitta puheitta tämän kyseisen palkinnon. Riittää siis vain kun tulet vaikkapa moikkaamaan ja sanot että haluat palkinnon, tai ihan mitä tahansa että älyän sinun tulleen blogistani! (: (Valitettavasti kukaan meidän porukan kanssa lähtevä tallilainen ei voi voittaa, reiluuden nimissä. ;))
Ja siis tosiaan, vain ensimmäinen saa palkinnon ja ethän voi tietää onko palkinto jo mennyt, joudut siis silti moikkaamaan minua. Ja vinkiksi annan sen, että pidän kenttäratsastuksesta! ;D

Olisin halunnut helpottaa tehtävää ja lisätä tähän kuvan josta varmasti minut tunnistaa, mutta eipä siellä poikia niin paljoa ole että hukkuisin massaan! Siilipää, silmälasit, valkoinen t-paita/harmaa huppari ja ruskeat housut.

Onnea bongaukseen!


3 kommenttia

  1. Bongasin sut jo tänään mutta kipitit nii nopeeta ohi etten viittiny lähtä perään :D

    VastaaPoista
  2. milloin sä kerrot kenet valitsit yhteistyöhön, kun hakuaika on päättynyt jo? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä on! Mä jotenkin olin siinä uskossa että se loppuisi vasta tänä perjantaina.. :D No mutta täytyypä ruveta miettii kunnolla. ;D

      Poista