15. heinäkuuta 2013

NaUra 13.7.

NaUra 13.7.-13
60 ja 70cm
Alex - Mustang III

Realistinen tavote oli että hypättäis edes yksi kokonainen rata, oli virhepistemäärä ja tyyli mikä tahansa. Ja sehän tehtiin!

Lämmittelyssä Muse tuntu tosi hyvältä. Pinkeenä se oli ja muotoon sitä oli mun ihan turha yrittää, mutta omalla tavallaan reipas ja mieluusti hyppäsi verkkaesteet.
Rata oli simppeli muutamaa pientä epäkohtaa huomioimatta.
Siihen kuulu mm muutama okseri, lankku, aalto ja muuri ja kaikista päästiin yli tosi helposti! Muse ei yhtään kyttäillyt esteitä ja vedettiin puhtaasti 60cm. Todella köpötiköp laukkaa ja lähdettiin ajattelematta huonosta suunnasta ykköselle, jonka takia olisi pitänyt tapahtua heti ykkösen jälkeen laukanvaihto jota en saanut tehtyä. Muse stoppasi ennen kakkosta väärän laukan takia, mutta sitä ei laskettu virheeksi. Muuallakin mentiin väärällä laukalla ja tämän takia tuntui että Muse olisi stopannut joillekkin esteelle, mutta oma mieli oli sen verran itsevarma joka luultavasti sai Musen hyppäämään.

70cm tuli hylky kahdesti esteelle pysähtymisestä. Muse tuntui tosi väsyneeltä jo verkassa, eikä millään olisi suostunut hyppäämään verkkaesteenä olevaa okseria, vaikka pysty vielä menikin. Radalla oltiin molemmat väsyneitä ja ehkä suurimmaksi syyksi sen takia tuli sitten hylky. Ekameni hyvin, mutta toiselle okserille oli jo niin vähän vauhtia että pysähtyi. Toisella yrittämällä hyppäsi yli, mutta tosi huonon tien takia pysähtyi sitten myöhemmin pystylle.

Oon silti enemmän kuin tyytyväinen, ensi kerralla vaan tiet ja vauhti kuntoon, kun esteiden yli meneminen jo sujuu.

© Milla Lankinen

© Milla Lankinen

© Milla Lankinen

© Milla Lankinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti