Elämäni hevoset

LUUKKU 4

Hevoset jotka ovat saaneet mut miettimään, oppimaan ja ymmärtämään.
Hevoset jotka ovat saaneet välittämään ja ottamaan vastuuta.
Hevoset jotka ovat opettaneet rakastamaan.
Hevoset jotka ovat loppujen lopuksi kuitenkin poissa - tavalla taikka toisella.

Muiston Veka "Veka"

Oli ensimmäinen hevonen jolla teini-ikäisenä ratsastin. 

Kyseessä oli pieni suomenhevonen Palomäen tallilla Paattisilla.

Veka oli nöyrä, yhteistyöhaluinen, mutta ajoittain aika laiska.

Pikku-Tuima "Tuima"

Myös Palomäen yksi suokeista.

Vakiohevoseni tallilla ja kiinnyin aika lujaa hevoseen.

Lopetin myös tallilla käynnin, kun kuulin että Tuima on myynnissä.

Ratsastaessa tyttö oli energinen ja kovapäinen.

 Myöhemmin löysin tytön, joka ratsasti ainakin vielä silloin, 

tallilla johon Tuima myytiin.

Kyseiseltä tytöltä sain sitten alla olevan kuvan.

Fanny

Mielitie Oyn yksi hevosista, jossa kävin ratsastusterapeutilla.

Fanny oli todella fiksu, rauhallinen ja miellyttävä hevonen.

Erityisesti Fanny opetti minulle, että hätäilemällä ei saavuta mitään.

Samalla haluan kiittää myös muita Mielitie Oyn hevosia, kuten Santtua,

Jussia, ja friisiläis"kaksosia" Dirkiä ja Hajoa.

Jitt Comfort "Haksu"

Se eka oma hevonen, 

jokanen varmaan ymmärtää että tämä on yleensä 

se ihan kaikki.

Omaa mokailuani menetin sen.

Haksu oli reipas, kovapäinen, utelias ja maailman leppoisin hevonen.

Haksu opetti mua pysymään selässä, opetti rakastamaan jotain niin paljon

ja opetti luovuttamaan kun omat voimat eivät riittäneet.

Rakastan sua.

Mario Nova "Rio"

Ensimmäinen varsinainen hoitohevoseni.

Rauhallinen, utelias ja rakkauden kaipuinen kaveri.

Opetit mua kantamaan vastuun ja itkemään jos siltä tuntuu.

RIP 3.6.1990 - 12.8.2011

Tee Jees Victory "Vihtori"

Spring Ranchin yksi tuntihevosista,

joka opetti mulle lännenratsastuksen alkeet.

Ratsastaessa aavistuksen laiska, mutta nöyrä ja miellyttämisenhaluinen.

Valttikortti "Pänkki"
Entisen työpaikan ja eksän perheen hevonen.

Ratsuna energinen ja kovapää, mutta siitä huolimatta

opetit rakastamaan, välittämään ja huolehtimaan kuin omasta.

Hevonen jonka selästä tippuminen ei tuntunut epäonnistumiselta.

Sydämeni puolelleen ovat voittaneet myös Pänkin tallikaverit, Ylleri 

sekä Mini ja Giny. 

Ehkä vähän Bambikin, 

 vaikka valtatappelut alle metrin kokosen kans ottaa päähän!

Nettielämä

 LUUKKU 3

Hengasin ennen ihan liikaa koneella, tekemättä edes mitään kovin järkevää. Sitten elämään tuli tyttöystäviä, hevosia, töitä ja koulua ja niinpä en enää niin paljon dataillut. Tällöin kävin vain katsomassa sähköposti, tein tehtäviä, etsin tietoa ja välillä otin yhteyttä kavereihin.
Nykyään oon omasta mielestäni liikaa koneella, arkisin arviolta 4 tuntia. Viimeaikoina toi on ylittynyt paljon, varsinkin viikonloppuisin. Yritän saada taas kuntoilusta ja unirytmistä kiinni, niin että dataaminen taas vähentyisi.
Nykyään kun olen koneella, mä kuuntelen musiikkia, etsin tietoa, teen koulutehtäviä, pyörin ht.netissä, katon sähköpostin, pidän yhteyttä läheisempiin ystäviini, bloggaan ja pyörin muutamalla foorumilla (kuten puput.net ja pakkotoista). Stalkkaan ihmisiä fbssä. Pelaan myös muutamaa ärsyttävää nettipeliä, kuten robot unicorn attack, candy crush saga ja transformice. Heiaheiatakin yritän päivitellä nii hyvin ku muistan.

Ahdistaa,

masentaa ja heikottaa.
Oon laistanut treeniohjelmaa ja syönyt liikaa ja liian nopeasti. En ees kehtaa kirjottaa ruokapäiväkirjaa. Haen lohtua ruoasta taas, niin kuin olen aina tehnyt ku on tullu takapakkia.
Yleensä mä tykkään tehä koulujuttuja ja kotitöitä, mutta nyt mä en saa mitää aikaseksi ja joudun kavereille pistää luettavaks mun kotiläksyjä että oon varma etten oo kirjottanut mitään paskaa.
Sinällään saavutus että tällä viikolla oon treenannut kerran, käynyt kävelyllä kerran, tehnyt eläinlääkinnän tehtävän ja siivonnut tietokoneen kansiot.
Ahdistaa yksinäisyys ja se kun Pänkki on kaukana. 
Ahdistaa kun jouduin pistämään tauolle mun toisen blogin, vaan koska stressaan.
Stressaan passin hakua ja pelkään että en saa mentyä tilaamaan sitä Iisalmesta keskiviikkona, vaikka on _pakko_.
Stressaan tulevaa eläinlääkinnän, anatomian ja ruokinnan koetta, koska en vaan pysty hyväksymään muuta kuin kolmosen numeroa.
Stressaan kun en ole vieläkään saanut tehtyä raviteorian ja terve hevonen koetta.
Ahdistaa kun mä en ole vieläkään uskaltanut tutustua juurikaan mun luokkalaisiin.
Ahdistaa kun joku kysyy miten mulla menee, mutta ahdistaa myös jos kukaan ei ikinä sitä kysyisi.



Kun oon kotona, en tee muuta kuin olen koneella. Luen muiden blogien täydellistä elämää, muiden omista hevosista, juon kahvia ja odotan että puhelin soisi edes joskus. Viimeisimmät kolme tekstiviestiäni ovat saunalahdelta.
Mulla on ikävä äidin ääntä ja sitä ääntä kun joku nauraa mun kanssa. Mulla on ikävä mun pikkusiskoja. Mulla on ikävä Turkua ja sitä tunnetta että bussit kulkevat 10 minuutin välein minne tahansa haluat.
Mua ahdistaa ku en pääse olemaan vastuussa mistään.
Mua ahdistaa kun olen koulussa samalla tasolla kun puolet mua kokemattomammat (ei millään pahalla).
Mua ahdistaa ku en löydä sopivaa työtä, vaikka suostuisin mihin tahansa.
Mulla on ikävä Rioa ja Haksua.
Mulla on ikävä mun isoisää.
Vituttaa kun varpaat jäätyy vaikka olisi kahdet villasukat ja kun en omista korvia peittävää pipoa.
Vituttaa ku en osaa itkeä tätä paskaa fiilistä pois.
Mä oon nii ahdistunut ja yksinäinen, että mua ei haittaa homojen iskuyritykset qruiserissa.

Anteeks et tuli ehkä vitun sekava teksti, mut ainaki olo vähä helpottu.

Haksu

 Rio
 3.6.1990 - 12.8.2011

Pänkki